Lähtölaskenta alkaa.

Aivan kuin en olisi ollutkaan poissa viittä viikkoa. Tuntuu kuin olisin vain pyrähtänyt pohjoisessa. Illalla en millään saanut unta ja valvoin melkein neljään. Heräsin kahdeksalta ja vein tyttären kouluun. Kävin kaupassa, söin aamiaisen ja menin takaisin sänkyyn. Uni ei tullut. Luin vielä lehteä ja uusi yritys. Torkahdin reiluksi puoleksi tunniksi ja taas heräsin. Päässä pyörii samat väsyneet ajatukset kuin viisi viikkoa sitten.

Olen varmaan pikkuhiljaa saanut elämänurani tehtyä tällä alalla jossa nyt olen. Jotenkin tuntuu, että kaikki on jo tehty osaltani. 20 vuotta samoja hommia on ihan riittävästi. Saavutukset on saavutettu ja jos vain rutiinilla hoitaa työtään samoja uria pitkin tylsistyy aivan varmasti. Eihän töitä tehdä vain sitä varten, että saadaan palkkaa. Vai tehdäänkö? Jospa tulevan kesän projekti olisikin nyt viimeinen? Teen sen niin hyvin kuin osaan ja sitten siirryn erakoksi? Tai jos lähtisi opiskelemaan vaikkapa metsäkoneen kuljettajaksi? Tai metsuriksi? Tai opettelisi poimimaan puolukoita nopeammin kuin thaimaalaiset?

Siinäpä miettimistä vähäksi aikaa. Perjantaina pitäisi saada nämä ajatukset siirrettyä vähän taustalle ja aloittaa finaaliprojektin valmistelu.

Lähtölaskenta alkakoon..

Kotia kohti.

Aamulla ei millään huvittanut nousta pois peiton alta. Tuntui vain , että jos siellä vaan makaa, niin ei tarvitse lähteä pois. Yhdeksältä kuitenkin noustiin ylös ja aloimme haalia tavaroita kasaan ja siivoamaan. Illalla huomasin, että Volkkarissa oli jäänyt vilkku päälle, joka jostain syystä jättää sitten auton sammutettaessa parkin päälle. Auringon paisteessa en sitä tietenkään huomannut, mutta illan hämärtyessä kyllä. Liian myöhäistä. Akku oli tyhjentynyt.

Mehän ollaan täällä kahdella autolla ja niinpä otin tallista uudemman auton ja ajattelin antaa virtaa. Konepelti auki  ja kas kummaa. Ei näkynyt akkua ollenkaan. Oli pakko näyrtyä ja ottaa ohjekirja käteen. Sieltä sitten löysin ohjeita virran antamiseksi. Pakkasta täällä oli aamulla 22 astetta, joten ei meinannut siltikään auto käynnistyä. Koska sisätyöt olivat kesken, niin sanoin vaimolleni, että voi mennä sisälle jatkamaan ja minä pidän luovuttavan auton kierroksia yli 1500. Vähän aikaa istuin ja mietin keinoa, miten saisin pidettyä kierrokset ylhäällä ja samalla starttaan toista autoa. Kokeilin jääraappaa polkimen kiilaksi, mutta ei toiminut. Siispä hain halon ja kiilasin kaasun sillä. Hyppäsin volkkariin ja starttasin. Pam... pa pam pam ja moottori kävi.

Nyt on kämppä kunnossa ja juodaan lähtökahvit. Välipysähdys anopilla suunnilleen puolessa välissä ja illalla kotona. Huomenna pääkaupunkiin tyttären luokse ja perjantaina alkaa taas arki. Kaipa se siitä sitten lähtee rullaamaan.

Otan kyllä ajomatkan rennosti ja nautiskellen. Ainakin alkumatkasta paistaa aurinko, mutta etelämmässä on ilmeisesti huono keli. Varovasti vain kilometri kerrallaan.

Tyhjä olo

Tyhjä olo. Viimeinen päivä.

Teeri on roikkumassa.

Tänään olemme heiluneet metsässä kuin viimeistä päivää. Olemme käyneet katsomassa sellaisia metsänosia, joita en ole koskaan ennen päässyt katsomaan. Hankikantoa on nyt sen verran, että metsässä pääsee liikkumaan hiukan paremmin kuin tähän asti.  Yhden kerran jouduin kaivamaan kelkkaa oikein kunnolla ja täytyy sanoa, että loppujen lopuksi kelkan visiirin yläosa oli hangen pinnan tasalla.Katselin lumen alla hyvin talvehtineita vihreitä puolukan lehtiä.  Sieltä kelkka kuitenkin huolellisen valmistelutyön jälkeen nousi komeasti ylös. Yhden ainoan kerran kuitenkin vain olin upoksissa.

Olemme täällä kovia erämiehiä ja katselemme aina linnun jälkiä ja suunnittelemme syksyisiä kaatoja. Tänään kuitenkin vaimomme saalistivat yhden teeren, joka syödään varmaan pääsiäisenä. He olivat ajaneet kirkonkylältä mökille päin ja tiellä oli ollut kuollut teeri. Veljeni vaimo oli sanonut, että poimitaanpa se kyytiin. " Jarruta jarruta, perruuta perruuta. Hyvvää paistia piä jättee."Tuuma sta toimeksi ja pääsiäisateria on hankittu. Huomenna mennään sitten valmistelemaan lintu pakastuskuntoon. 

Rouvasväki ei ollut itse ajanut sen linnun päälle, vaan joku edellinen autoilija oli tömäyttänyt.
 Eihän sitä kannata hyvää ravintoa antaa korppien ruuaksi. Vaimot siis johtavat tämän vuoden riistakilpailua 1-0. Toivottavasti kuitenkin syksyllä saadaan tasoitusmaalin paikka aikaiseksi.

Nyt ahistaa. Vaikka tuntui, että viisi viikkoa on pitkä aika niin höpö höpö. Se on nyt ohi. Huomenna keräilläään kamppeita kasaan ja siivoillaan mökkejä. Maanantaina kohti kotia. Uskokaa tai älkää, niin en haluaisi lähteä täältä vielä pois. Toki töihin menen vasta perjantaina, mutta olisin viihtynyt täällä vielä. Perjantaina käsittelen sähköposteja ja koitan saada hanskaan taas työelämän,. Lauantaina tulee ensi kesän tärkeimmät yhteistyökumppanit käymään ja sovitaan sen projektin yksityiskohtia. Vanhastaan tiedän kyllä, että sinä  päivänä taas työintokin palaa. Tuleva kesä alkaa hahmottua ja into nousee aivan itsestään. Mutta kyllä minä tänne palaan. Pääsiäisenä lomalle ja syksyllä ehkä pysyvästi. Jos kaikki olisi vain itsestäni kiinni, niin aivan varmasti.

Ohjusten parasta ennen päivä on mennyt umpeen.

Arvostukseni metsureita ja muita metsäalan ammattimiehiä kohtaan kasvoi kyllä tänään roimasti. Puiden saaminen metsästä pois on todella raskasta työtä. Veljeni ja alkuasukasystävämme kaatoivat puita ja minä lastasin niitä moottorikelkanrekeen ja ajoin niitä mökin viereen. Purin kuorman ja sitten taas uutta kuormaa hakemaan. Tunsin olevani sekä mies että hevonen. Vanhalla Lynxillä niitä vedin ja kelkka toimi moitteettomasti. Huomio, että tein tätä työtä vain kaksi ja puoli tuntia yhtä soittoa ja voimat olivat lopulta aivan menneet. Viimeiset puut olivat todella raskaita. Alkuasukas on tehnyt sahatöitä ennenkin ja suhde oli suunnilleen sellainen, että kun veljeni kaatoi ja karsi yhden puun, niin ystävämme saman aikaisesti hoiteli noin 6- 10 puuta. Hommassa kuin hommassa kokemus tekee varmuutta ja nopeutta. Uskon myös, että amatöörit tekevät myös aika paljon turhia
liikkeitä.

Saimme tehdyksi kyllä aika hyvän läjän puita ja lounaan jälkeen jutustelimme hetken ja sitten lähdimme kokeilemaan uutta halkomakonetta. Tehtiin harjoitellessa reilut puoli mottia halkoja. joilla on sitten mukavaa vuoden päästä lämmitellä sekä  mökkiä että saunaa.

Lounaalla keskustelimme Libyan sodasta ja keksimme teorian. Aina aika ajoin kun amerikkalaiset sotilaat katsovat, että Tomahawk- ohjusten parasta ennen päivämäärät alkavat loppua, niin on aika käyttää varasto tyhjäksi. Yksi ohjus maksaa 750 000 euroa ja varmaan ruuti alkaa pikkuhiljaa hyytyä. Helpompihan niitä on tuhota johonkin afrikan maahan kuin purkaa niitä vaarallisesti jossakin laitoksessa. Ensimmäisenä päivänä päästiin eroon 120 kappaleesta näitä vanhaksi jääviä raketteja.  Ainahan nämäsodat alkavat sillä, että pannaan ensimmäisenä menemään reilu sata ohjusta, jotka ovat juuri menossa purkuun. Ei siis maksa mitään.

Olen aina ihaillut lännenelokuvissa olevaa talonmittaista terassia. Siinä sitten joku vanha jäärä istuu kiikkustuolissa ja polttelee kiireettömästi piippua. Nämä näkymät ovat usein täysin taustalla olevia tapahtumia, mutta kuvaavat hyvin jonkinlaista taustakiireettömyyttä. Tänään siivoillessani järvimökkiä sain ajatuksen. Yhdessä makuukammarissa on ollut ahtaasti yksi kiikkutuoli. En usko että kukaan on koskaan siinä kiikutellut tuossa huoneessa. Tuvassa on kyllä yksi aktiivikäytössä oleva, mutta tämä lapsuuteni mökin punainen tuoli on ollut lähinnä tiellä. Päätin siis siirtää sen eräkämpän terassille. Äskettäin kokeilin sitä ja se toimii. Mikä nerokas keksintö onkaan vanhanaikainen kiikkutuoli. Veljeni tuli vaimoineen tänne pitkäksi viikonlopuksi. Me miehet siirryimme tänne eräkämpälle ja tarkoituksena on huomenna tehdä polttopuita. Meille tulee kaveriksi yksi alkuasukasystävämme. Koivuja pistetään nurin ja kuskataan pihaan jälkikäsittelyä varten. Tämän urakan jälkeen todennäköisesti otan käteeni juoman. Kävelen rauhallisesti joen puolella olevan mökin mittaiselle terassille ja istun kiikkutuoliin. Kiikuttelen hiljaa ja katselen valkoisia hankia ja mietin niiden alla virtaavaa vettä. Kuten huomaat, niin taas kirjoittelen tätä älypuhelimella. Otsikko voisi olla: Kiikkutuoli.

Jalanjälki hietikolla

Tässä järvimökin vieressä on toinen mökki. Se oli siinä jo -80 -luvun lopulla kun tämä tontti hankittiin. Ystävystyimme silloisen omistajan kanssa ja muun muassa metsästystapahtumissamme hän oli meidän kanssamme illanistujaisissa. Rakennusaikaan saimme käyttää naapurin saunaa myöskin. Hän myi mökin joskus kymmenkunta vuotta sitten. Tämän uuden omistajankin tapasin joskus ja muutaman sanan aina vaihdoimme. Nyt menossa on kolmas omistaja. Häntä en ole koskaan tavannut, enkä tiedä hänestä/heistä yhtään mitään.

Eilen näin, että mökissä paloi valo. Tunne oli vähän samanlainen kuin Robinson Crusoella hänen nähdessään ihmisen jalanjäljen rantahietikossa. Säikähdin. Silmamunani pyörähtelevät päässä ja yritän aistia millainen on naapurimme. Pihassa on myös auto. Siitä voi varmaan päätellä jotakin. Metallin harmaa perusfarmari.  Äskettäin koirat haukkuivat sinnepäin. Menin ulko-ovelle ja vihelsin. Koirat tulivat juosten pois. Olin kiitollinen, että molemmat koirat ovat hyvin koulutettuja. Kohta haen toisen korillisen puita ja kulmien alta vilkuilen salaa naapurin mökin suuntaan. Tuleeko hän reviirilleni? Pitäisikö käydä merkkaamassa?

 Alanko tulla mökkihöperöksi?

Oikeasti naapurin tulo hiukan häiritsi. Jotenkin huomaan miettiväni, että pitäisikö vartavasten mennä tervehtimään? Pitäisikö kutsua kahville? Ehkä kuitenkin annan sattuman hoitaa homman. Jos satutaan pihalle yhtä aikaa, niin tervehdin ja vaihdan pari sanaa. "Ilimoja on pidellyt."  "Oletkos milloinka hankkinut tämän mökin?" Tämä on meillä sellainen suvun yhteinen mökki.. "  Eiköhän se jollain tuollaisilla smalltalk ilmaisuilla lähde liikkeelle. Illalla kyllä sitten taidan paeta erämaan rauhaan. Vähän liikaa ihmisiä tässä niemessä!!!

Kevään merkkejä ja kevätsiivousta.

Tulen juuri saunasta. Laitoin takkaan tulen ja kaadoin lasiin valkoviiniä. Kevät on varmaan tulossa, koska lasissa on nimenomaan valkoviiniä. Eilen päivä ja yö olivat yhtä pitkiä.

Olemme siivonneet tätä järvimökkiä koko päivän. Jos ollaan vähän tarkempia, niin vaimoni siivosi ensin yksin minun ollessani metsässä. Olin yön eräkämpillä ja aamupäivällä kävelin koirien kanssa ja vesurilla huitelin pitkin metsiä. Aurinko paistoi ja rauha oli kanssani.
Kun sitten tulin tänne isommalle mökille, niin matot olivat pihalla ja valmiina kopisteltaviksi. Tämän mökin matot ovatkin erittäin haastavat. Äitini aikoinaan kutoi ne mittojen mukaan ja tässä on esimerkiksi yksi pitkähkö käytävä. Käytävän matto on vähän liian pitkä kopisteltavaksi. Kaksi raavasta miestäkin joutuu vetämään takakenossa tosissaan, että matto pysyy irti maasta. Yksin mattojen ravistelu on liki mahdotonta.

Jätimme matot ulos tuulettumaan ja lähdimme kirkolle käymään. Haimme paikallisesta kirjapainosta kutsukortit tyttäremme lakkiaisiin. Hän on itse suunnitellut ne ja toimittanut tiedoston paikalliseen kirjapainoon. Eikös lakkiaiset ole toukokuun lopussa? Miten hän on jo niin varma, että pääsee kirjoituksista läpi? Itseasiassa hän kirjoitti jo vuosi sitten ja sai ne läpi. Lukio vain oli suorittamatta. Ehkä veljen kuolema ja muu murrosiän kuohunta aikaan sai sen, että poissaoloja oli aika paljon ja kursseja suorittamatta. Toisaalta hän on muutenkin ollut hiukan oman tien kulkija ja siksikin on ihan hauskaa, että hänellä on ihan oma lakkiaispäivänsä. Sama tyttö muutti siis juuri Helsinkiin ja on juuri aloittanut työhön liittyvän koulutuksen ja oman elämän omassa kodissa.

Kun tulimme, niin pesin lattiat ja laitoimme matot paikoilleen. Siinä siis minun siivoamiseni.

Olimme siis juuri vaimoni kanssa saunassa. Makailin lauteilla ja vaimoni sanoi, että olen jotenkin masentuneen ja surullisen oloinen. Sanoin sen johtuvan siitä, että olen masentunut ja surullinen. Olen joka ikinen päivä masentunut ja surullinen. Olen kyllä joka päivä myös ihan levollinen ja välillä jopa onnellinenkin. Alakulo vain tulee hiljaisissa kohdissa. Se voi tulla aivan yllättäen ja odottamatta. Tietoisuus siitä, että kyllä se menee myös aina ohikin aikaansaa sen , että odotan vain. Hiljaa ja suruissani. Joskus se kestää tunnin, joskus kokonaisen päivänkin, mutta tähän mennessä se on myös hiljaa hiipunut poiskin.

Päivä kerrallaan eteenpäin.

Kirjoitan nyt näitä juttuja ns. Älypuhelimella. Jostain syystä teksti meni otsikkokenttään ja siksi se on vahvennettuna. Otsikko siihen olisi varmaan -taidenäyttelyssä- on muuten jotenkin hankalaa kirjoittaa kosketusnäytöllä. Mutta ehkä siedämme näin eräoloissa tällaisen alkeellisen apuvälineen.

tulin tänne eräkämpälle koirien kanssa. Vaimo jäi järvimökille. Tie oli aivan tukossa, mutta ajoin siitä silti läpi. Lunta oli paikka paikoin yli 30 senttiä. Ajattelin, että jos jää kiinni, niin sittenpähän kaivelen. Eihän minulla ole muuta kuin aikaa. Tulin kämpille ja aloin lukea kirjaa. Makailin kaikessa rauhassa ja otinpa päiväunetkin välillä ja taas jatkoin lukemista. Ulkona alkoi paistaa aurinko ja en voinut vastustaa kiusausta lähteä koirien kanssa metsään kävelemään. Otin suomalaisen vastineen viidakkoveitselle eli vesurin mukaani. Repun selkääni ja aurinkolasit päähän. Suuntasin metsään päämääränä reilun kilometrin päässä oleva laavu. Päätin kulkea hitaasti ja nautiskellen. Vesurilla napsin välillä männyistä kuivia alaoksia pois ja välillä joitakin uralla olevia risuja. Koirat juoksentelivat onnellisena metsän tuoksuista villiintyneinä. Kun tulin laavulle, niin otin kamerakännykällä kuvan auringossa kylpevästä suosta ja lähetin veljilleni. Toinen heistä soittikin ja rupateltiin kevään etenemisestä. Hän sanoi, että olen aika sosiaalinen erakko, kun yhteyksiä kuitenkin blogin kautta pitelen. Hänkään ei ollut aikaisemmin tarkoituksella soitellut. Kun olin aikani rauhassa istuskellut (10 min.) , niin lähdin takaisin päin. Päätin kuitenkin vielä kävellä yhden pitkulaisen suon läpi ja sitten takaisin. Aloin tarkkailla tämän suon puita. Näin puuparin, joka oli aivan kuin vanha aviopari. Puut kasvoivat 30 sentin päässä toisistaan. Isommassa puussa oli oksat eteläpuolella ja hiukan pienemmässä pohjoispuolella. Kaksi erillistä puuta, jotka olivat yhdessä kokonaisuus. Löysin myös pariskuntia, joista toinen oli jo keloutunut ja nojasi vielä leskeksi jääneeseen elävään puuhun. Näin katsellen löysin monta tarinaa yhden pienen suon puista. On kuin olisin luonnon taidenäyttelyssä kierrellyt.

Pysähdy - Olet jo perillä.

Eilen illalla oli melkein myrskyksi luokiteltava tuiskukeli. Uutta lunta tuli noin kymmenen senttiä ja tuiskupaikoissa varmaan paljon enemmän. Aamu alkoi aurinkoisena ja nyt vettä tippuu räystäistä. Uusi lumi on vanhan surma sanotaan. Toivon kuitenkin, että tämän päivän suojasää menisi lumikinoksiin pohjia myöten ja tekisi sitten kunnolliset hankiaiset kun pakkanen taas kiristyy. Täällähän on edelleen ollut lähes puuterilunta aivan pohjia myöden. Olisi todella mukavaa, että ennen lähtöä täältä pääsisi hankiaisia pitkin liikkumaan metsikössä. Voisi käydä metsässä paikoissa, joihin nyt ei ole päässyt millään. Hankiaisella kävely on kuin vetten päällä kävelisi. Hieno tunne ja vapaus.

Viime yö oli jotenkin levoton. Koirat pitivät hereillä. Hiiri rapisteli ja oli tunne, että uni oli hyvin pätkittäistä. Seitsämän maissa heräsin säikähtäen jotakin ja huomasin kuinka sydän hakkasi todella pitkään. Suonissa virtasi varmaan huimat määrät adrenaliiniä. Nukkuminen oli mahdotonta. Säikähdyksessä syntyvä adrenaliini on varmasti peräisin luolamiesajoista. Kropppa on täynnä ainetta joka antaa voimaa ja pitää valppautta ja kaikenlaista herkkyyttä yllä. On heti valmiina painiin tiikerin kanssa. Ehkä säikähdin, että hiiri käy kimppuuni ja joudun painiin sen kanssa.

Luen Tommy Hellstenin kirjaa: Pysähdy - Olet jo perillä. Siinä on paljon samoja ajatuksia, joita itse olen mietiskellyt ja edelleen mietin. Yksi oli hauska yhtymäkohta omiin kirjoituksiini parin vuoden takaa. Olin silloin Lofooteilla ja kiipeilin yli 600 metriä korkean vuoren huipulla. Vastaani tuli lauma lampaita. Juttelin heille ja olin kateellinen. Ajattelin, että nuo lampaat ovat varmasti onnellisempia kuin ihmiset keskimäärin. Tommy Helsten kertoi vuonon reunassa tavanneensa onnellisia lehmiä ja miettineensä kuta kuinkin samalla lailla. Lehmät vain käyskentelevät ja syövät herkullista tuoretta ruokaa kauniissa maisemassa. Hellsten myös vetäytyy välillä jonnekin luontoon. Saaristoon, vuorille tai meren rannoille. Mukavaa lukea, kun joku muu on myös on pohtinut näitä elämän kysymyksiä saman suuntaisesti.

Olen myös oivaltanut sen levottomuuteni syyt ja yritän siitä nyt päästä pois. Pyrin koko ajan jotenkin pois tästä hetkestä. Kun nyt istun tässä Järvimökillä kirjoittamassa, niin olen jo kovasti menossa laavulle istumaan. Kun pääsen laavulle istumaan, niin olen kohta hätäisten kahvien jälkeen lähdössä enkä metsään kävelemään. Mökille jotain touhuamaan ja jos ei muuta, niin on pakko lähteä puita hakemaan ja ruokaa laittamaan, saunaa lämmittämään jne.. Aivan hyvin voisin tässä vielä istua hetken ja siemailla kahvia aivan rauhassa. Elää tässä ja nyt, eikä siellä tunnin päässä tulevaisuudessa.

Nyt vaimoni kysyi, että kuinka ison palan otan leipäjuustoa. Leipäjuustoa ja lakkahilloa. Nautinpa sen nyt aivan rauhassa. Ilman kiirettä. Maiskutellen.

Vuoren valloitusta ja liian suuria hiilijalanjälkiä.

Tulimme juuri vuorenvalloituksesta. Kiipesimme suksilla 470 metriä merenpinnasta kohoavalle vaaralle. Ylös kapuamiseen meni aikaa tunti kymmenen minuuttia, mutta alas tultiin 40 minuutissa.

Aamupäivä vaan oleiltiin vaimon kanssa täällä järvimökillä. Jotenkin puimme työasioita ja muita arkipäivän murheita. Jotenkin ajatukset alkoivat siirtyä alakuloiseen paniikkimielialaan. Puoli väkisin patistin vaimoni tälle hiihtoretkelle. Hänellä ei ole nyt hirveästi hiihtohaluja, koska pari päivää sitten hän hiihti 27 kilometriä yhtä pötköä. Varoittelin ennen reissua, että tänä vuonna et ole niin hyvässä kunnossa kuin yleensä. Hiihtokilometrejä on paljon vähemmän takana kuin normaalisti. No milloinkas se vaimo neuvoja uskoo. Lähti reissuun ja hiihti viimeisen 15 kilometriä takaisin päin, vaikka ei olisi jaksanutkaan. Puhtaasti sisulla. Oli harkinnut myös taksin ottamista ihan tosissaan, mutta mukana oli vain 20 euroa. Nyt hän sitten jäykähkösi on kävellyt pari päivää.

Vuoren valloituksellakaan hän ei ensin näyttänyt mitenkään kovin innokkaalta, mutta takaisin lasketellessa ilme jo alkoi kirkastua ja kun kysyin, että kannattiko lähteä, niin vastaus oli ehdoton kyllä. Useinhan urheilemaan lähteminen on vaikeaa. En muista itse koskaan, että suorituksen jälkeen olisi harmittanut lähteminen. Kynnys lähteä pitää vain ylittää.

Perjantaina ajoimme eräkämpiltä moottorikelkoilla tänne järvimökille ja takaisin. Matkaa kertyi yhteensä 95 kilometriä. Se oli 15 kilometriä enemmän kuin kolmen viikon aikana olen yhteensä ajanut. Siellä erämaassahan ei kilometrejä tule paljonkaan päivittäin, vaan se on sellaisia kilometrin siirtymisiä paikasta toiseen tai tavaroiden siirtokuljetuksia kämpiltä laavulle. Puiden ajoa pari sataa metriä tai vastaavaa. Moottorikelkka on muuten hirveä bensasyöppö. Laskimme, että kelkat syövät noin 30 litraa satasella. Siinä sitä reitillä pörrätessä hiilijalanjälki kasvaa kuin lentokoneessa konsanaan. Reittiä ja matkaa ajaminen ei muuten myöskään ole mitenkään erityisen mukavaa. Toki joskus järvenjäällä päästellessä rinnakkain kahdella kelkalla oli fiilis kuin Easy Rider elokuvassa, mutta silti se tuli nyt kokeiltua. Enemmänkin se on tulevaisuudessa taas sitä metsässä hitaasti mönkimistä. Bensan kulutus on myös oikeasti sekä taloudellinen, että ympäristökysymys.

Vielä viikko tätä lystiä ja sitten vierailu Helsingissä ja sitten taas töihin. Tähän mennessä kokeilu on ollut ihan hyvä, vaikka ei aivan ole kaikilta osiltaan mennyt niin kuin ajattelin. Vieläkin pitää pystyä rauhoittamaan enemmän tekemistä. Lukea enemmän ja myös kirjoittaa enemmän. Onko se sitten suorittamista en tiedä. Jatkan tätä kyllä syksyllä. Varmasti.

Aikuisia lapsia ja pentukoiria.

On se muuten mielenkiintoista, että kun nuori muuttaa omaan talouteen, niin samalla hetkellä hän myös aikuistuu. Vanhin tyttäremme muutti omaan asuntoon Helsinkiin. Kotona ollessaan ei ollut ollenkaan tavatonta, että kun minä heräsin aamulla kuudelta, niin hän oli vielä valveilla. Nyt hän menee illalla nukkumaan kl. 22.00- 24.00 ja herää aamulla oikeaan aikaan eli 07.00- 09.00. Eilen juuri puhelimessa kertoi, että tiskit on tiskattu ja muutenkin kämppä on kunnossa. Kotona ollessa tiskaamiseen piti patistaa, pakottaa, kiristää ja vaatia.
Vaimoni on myös aina ratkuttanut, että turhia valoja ei saa jättää päälle. Nyt häntä nauratti, kun oli siellä muuttoa tekemässä ja jätti vahingossa vessaan valon. Tyttäreni oli hänelle huomauttanut aiheesta. Sitä se omissa nimissä oleva sähkösopimus teettää. Vanha sanonta menee jotenkin niin, että... Sitten kun tuuli alkaa käydä omaan otsaan... Näinhän se on. Se että lapset lähtee pikkuhiljaa omaan elämäänsä mahdollistaa omalta osaltaan tämän siirtymisen erakkoelämään. Olemme kyllä toki päivittäin puhelimitse yhteyksissä  ja vierailuja tehdään puolin ja toisin. Aion myös lyhentää tätä erakkokautta ja vierailla tyttäreni uudessa kämpässä ennen kuin palaan töihin aprillipäivänä.

Pari päivää sitten sain viestin, että tulevan koirani äiti on kantavana. Meille tulee siis uusi bretoni kesällä. Tämän uuden koiran äiti on täällä olevan veljeni koiran täyssisko edellisestä pentueesta. Eli veljeni koira on tulevan koiran täti. Kesä meneekin sitten koiran pissiä putsaillessa ja koiran kanssa leikkien kouluttamisessa. Eipä ole koiran puutetta eikä yksinäisyyttä täällä erakkona ollessa.

Veljeni tuli tänne eräkämpälle eilen ja tarkoituksenamma tänään on etsiä kelkkareitti täältä järvimökille. Koska rajanylityspaikka on tuossa lähellä ja noin 70 kilometrin päässä olevasta laskettelukeskuksesta tehdään kelkkareissuja Venäjälle, niin jonkinlainen reitti kuulemma on olemassa osan matkaa. Sitten sopivalla kohdalla töiketaan reitiltä ja ajetaan järvimökille. Maanteitse mökkien väli on 30 kilometriä, mutta kelkkareitti on ilmeisesti noin 40 kilometriä.

Jonkinlaista välitilinpäätöstä

Olen ollut täällä erakkona nyt kolme viikkoa ja kaksi on jäljellä. Olenko oikeasti ollut erakkona? En ollenkaan. Monen mielestähän tämä on ollut vain normaalia lomaa. Taisin tuolla blogin alkupäässä kertoa, että minulla ja vaimollani ei ole koskaan ollut neljän viikon yhtenäistä lomaa. Tämähän on oikeastaan aika hyvä keksintö. Joskin on outoa kun viiden viikon jakson tullessa puoleen väliin, niin tuli "voi herranen aika tämähän loppuu kohta" -paniikki. Aivan samanlainen tulee myös viikon ja kahden viikon loman puolivälissä.

Tämähän on ollut ikään kuin koe sen suhteen, että siirrynkö oikeasti erakoksi ensi syksynä. Nyt en ainakaan ole vielä löytänyt yhtään hyvää syytä miksi en näin tekisi. Enhän toki täällä ilman ihmiskontakteja ole ollut, mutta kuitenkin on pää saanut tuulettua tuolla metsässä yksin kulkiessani. Vieläkään se ei ole kokonaan puhdistunut kaikesta taakasta, tuskasta ja stressistä mikä sitä on rasittanut nämä parikymmentä vuotta. Mutta pikkuhiljaa pala kerrallaan ja välähdys kerrallaan huomaan puhdistumista. Ei huolet ja murheet koskaan poistu, mutta niiden tuomaa taakkaa ja määrää voi varmasti vähentää. Mitä vähemmän yhteyksiä sitä vähemmän murheita. Olen myös huomannut, että kunnianhimo alkaa kadota. Oikeastaan on ihan riittävää olla täällä oman itsensä kuninkaana.
Pari päivää sitten  sain tekstiviestillä tietoa reaalimaailmasta ja muistutuksen, että taas se työelämä jatkuu ennallaan kun täältä palaan. Pari tuntia pää teki töitä ja pohti kaikenlaista siihen liittyvää, mutta sitten sain sen taas siirrettyä omalle osastolleen.

Juuri äskettäin tulin taas metsästä umpihankihiihtämästä. Sekä pää että selkä olivat hiestä aivan märkänä. Katselin siellä syksyn töitä ja samalla nautin maisemista ja uskomattomasta valonmäärästä, jota luminen metsä aurinkoisena päivänä säteilee. Jotta tämä elintaso säilyy suomessa, niin jokaisen on kuitenkin tehtävä töitä tähän yhteiseen kakkuun. Syksyllä alan tehtä töitä sen hyväksi, että puu kasvaa paremmin. Työni vaikutukset näkyvät vasta  jossain usean kymmenen vuoden päässä. Puun kasvusta voi sitten nauttia tulevat sukupolvet ja  se myös kasvattaa ihanan isänmaamme kansantuotetta. Itse kasvatan siinä vaiheessa nurmikkoa kotikaupungin hautausmaalla. Vaan jospa haudalle istuttaisi puun?

Metsässä on hyvä olla.

Eräkämpillä taas ja kaikkea sitä voi sattua.

Eräkämpällä taas. Minun piti jo eilen illalla tulla tänne, mutta jäinkin eläinlääkärireissulta yöjalkaan järvimökille vaimoni seuraksi. Kohta lähden riistaa hiukan ruokkimaan ja jälkiä katsastelemaan.

Toin mukanani kirkolta korjattavana olleen pakittoman kelkan. Saman kelkan siis, joka jäi silloin sinne suolle. Korjaus on kestänyt pitkään, kun ensimmäisen korjauksen jälkeen tämä murheenkryyni hyytyi jo korjaamon pihalle eikä suostunut käynnistymään. Edes perävalotakuu ei siis kerennyt tulla voimaan. Eilen se lähti korjaamon kylmässä hallissa ensimmäisellä vetäisyllä käyntiin.

Pakittoman kelkan saaminen pois kärrystä vaatii hiukan kekseliäisyyttä. Ajoin kärrin perän liiterin eteen ja sidoin kelkan perästään liiterin ovenkarmiin kiinni. Avasin perälavan ja kallistin kärryä. Kaikki oli siis kunnossa ja hyppäsin vanhaan neliveto volkkariin. Lähdin hitaasti ajamaan eteenpäin ja naru kiristyi. Viimein auto meinasi hyytyä. Lisäsin vain kaasua ja hyökkyytin oikein kunnolla. Kuului melkoinen rysähdys ja kolinaa pitkän aikaa. Nousin hitaasti autosta ja menin katsomaan. Voi perhanan perhana. Olin unohtanut avata kelkan etuosan kiinnitysliinat. Koko liiterin pää oli kaatunut. On tässä Volkkarissa kyllä hirveen hyvä ja vahva moottori näin vanhaksi autoksi.

No jos ihan tarkkoja ollaan, niin tuo kertomus on aivan mielikuvitukseni tuotetta. Tullessa toki mietin alaslaskustrategiaa ja silloin tämän tyyppinen tarina tuli päähän. Oikeasti se lähti alas ilman liiteriin sitomistakin. Totta tuossa on se, että Volkkari on oikeasti väkevä ja vahva vaikka sillä on ajettu jo 637 000 kilometriä. Sillä pääsee loistavasti umpeen tuiskunneilla teillä.

Pidä huivista kiinni Tatjana!

Lumen tulo on lakannut ja aurinko nousee idästä. Koirien oksentelu on loppunut, vaikka pieni vetelikin eilen vielä nukkumaan mennessä vähän laattaa lattialle. Katsoin googlesta,  mitä voi oksentelevalle koiralle syöttää ja siellä oli, että alkuun ei mitään. Eli ruokakupit pois. Laitan kohta vähän kuivamuonaa kokeeksi, että maistuisiko.

Minulla ei koskaan ole ollut moottoripyörää. Eikä mopoakaan. Vanhempani ovat aina olleet sitä mieltä, että sellaiset ovat vaarallisia. Isäni isällä oli kyllä -20 ja -30 luvuilla Indian merkkinen moottoripyörä sivuvaunulla ja ehkäpä se moottoripyörävastaisuus periytyykin juuri sieltä. Suvussa on tarinoita kuinka vaari oli vetänyt vaimo kyydissä ja tätini pikkuvauvana vaunussa mutkasta pellolle. Olisiko isäni myös traumatisoitunut sivuvaunussa pienenä istuessaan? Vai olisiko kokemus nuorena , kun mopo ei käynnistynyt tansseista lähtiessä ja isäni talutti sitä 20 kilometriä kotiin aikaan saanut ajatuksen: " En ikinä koske mopoon, eivätkä tulevat lapsenikaan sitä tee." Eikä ole siis tehnyt.

Pienenä ehkä juuri tästä syystä halusin kiertää ajatusta ja haaveilin aina moottorikelkasta. Jo aivan varhain toivoin joulupukilta moottorikelkkaa. Epärealistinen toive sinänsä, mutta näin itseni vapaana kiitämässä pitkin lumisia hankia. Näin usein unta tällaisista tilanteista ja päiväunissani niitä aina myös katselin. Joulupukki on olemassa tai sitten isoveli, joka osti tänne mökille kelkan vuonna 1989, heti kun tämä mökki rakennettiin. Sen jälkeen aina täällä talvella ollessani olen ajellut kelkalla. Olen opetellut ajamaan niin, että jäisin mahdollisimman vähän kiinni. Lukemaan maastoa niin, että kulku on jouhevaa ja varmaa. Käsittelemään kelkkaa taidolla. Hangesta kaivaminen on kyllä osa tätä harrastusta, mutta siitäkin olen oppinut nauttimaan tai ainakin suhtautumaan siihen motivaation lähteenä.  En ole koskaa pitänyt hirveästä kaahaamisesta kelkalla vaan sellaisesta hitaasta gruisailusta  välillä aina pysehdellen maisemia tai eläinten jälkiä katselemaan.

Isäni varoituksista huolimatta opetin myös pienen poikani ajamaan kelkalla. Ensin jäällä mökin edustalla ja sitten pikkuhiljaa jo maastossakin tekemiäni reittejä pitkin. Poikani rakasti myös ajelemisesta. Hän oli myös varovainen ja vielä kun korostin sitä, että kaahaamisesta lähtee kortti pois ja ajo loppuu siihen. Ajo loppuikin pojalta, mutta muista syistä. Olen silti iloinen, että annoin hänen ajaa. Vieläkin näen silmissäni sen iki onnellisen pojan, joka tuli tuolta rannan mäkeä pihaan ja sammutti hymyillen kelkan.. Käynnistääkseen sen heti kohta uudelleen. Ehkäpä hän nyt ajelee jonkinlaisella kelkalla tuolla pumpulipilvien päällä ja katselee tänne alas metsässä gruisailevaa isäänsä.

Moottoripyöräilijoissä olen eniten kadehtinut niitä, jotka ajavat tyttöystävä kyydissä kesäisellä maantiellä. Tyttö pitää vyötäröltä kiinni ja vapaa tie on edessä. Tämän päivän suunnitelmassa on ottaa entinen tyttöystävä kyytiin uudempaan moottorikelkkaan ja ajella lumista uraa auringon paisteessa kohti horisonttia. Horisontin päällä on laavu, joka on päämäärämme. Laavulla nautimme keväisen auringon lämmöstä ja keittelemme nuotiolla porokahvit. Istumme aivan rauhassa. Kukaan ei näe kyllä tätä, mutta joku ehkä kadehtii samalla lailla tätä lukiessaan.

Kirjoittessani tätä, tämä entinen tyttöystävä nukkuu vielä. Taidanpa keittää kahvit ja alkaa aamupalan laittoon. Metsä kutsuu. Pidä huivista kiinni Tatjana!

Koirasairaalan tapahtumia.

Vaimo tuli yöllä yhden maissa. Olin nukkunut pari tuntia, joten olin aivan puulla päähän lyöty. Jaksoin jutella vartin ja sitten menin takaisin nukkumaan. Aamulla heräsin oksentamisen ääneen ja menin katsomaan. Koiran oksennukia oli lattialla. Aloin niitä putsailla ja löysin kasoja eri puolilta. Sitten tuvan lattialta löysin yllättävän asian. Pureksittuja lääkepurkkeja ja koiran antibiootteja. Minun on pitänyt houkutella ja välillä väkisin syöttää koiralleni lääkkeitä, mutta näköjään nuorempi koira söisi niitä mielellään. Hänen annostuksensa on ollut ilmeisesti antibioottia ja burana 600. Mutta onneksi hän on myös ottanut närästyslääkettä, koska tuollainen setti varmasti närästää myöskin. No onneksi luonto hoitaa ja koira on siis oksentanut kaikki ulos. Hän ei myöskään ole yhtään esimerkiksi uninen vaan aivan normaalin oloinen virkeä nuori koira. Nyt sitten vanhemmalle koiralle näistä silpuista ja murusista koitan keräillä sopivaa antibioottimäärää.

Vanhemmalla koiralla on edelleen oireita ja jostakin syystä antibiootit ei vieläkään pure. Seuraan vielä pari päivää ja sitten taas eläinlääkäriin. Muuten koira vaikuttaa aivan virkeältä. Eli tarkkailua vielä pari päivää.

Vaimollani oli hyvin hektinen vierailurupeama eteläsuomessa, kun hän kuskaili vanhempiani lääkäreissä ja laboratoriossa. Tytärtä korvalääkärissä ja itseänsäkin tutkimuksissa. Muutti vanhempaa tytärtä Helsinkiin ja hommaili hänen kanssaan tavaraa uuteen kotiin. Hän jää nyt tänne mökille lepäilemään ja nauttimaan aikatauluttomuudesta. Minä lähden korpeen ihmettelemään luonnonrauhaa ja ehkä jotain pientä puuhailuakin tekemään. Täällä sataa lunta taas, mutta huomisesta lähtien auringon pitäisi jo taas paistaa ja kevätauringon lämmittää.

Hän teki elämänsä pahimman virheen.

On sunnuntaiaamu ja lumisadepilvet ovat väistyneet. Luonto on aivan puhtaan valkoinen. Suunniteltiin tuossa josko mentäisikin aamukahvin keittoon laavulle. Samalla voisi virittää yhden riistakameran polun varteen. Paikkaan, jossa on liikkunut paljon jäniksiä. Ja missä on paljon jäniksiä, niin siellä saattaa ilveskin metsästellä.

Eilen viritettiin tähän toiseen alkoviin pöytätaso ikkunan alle. Nostimme sängyn pystyyn seinälle odottamaan, josko kolme henkeä yöpyy mökissä. Tästä tuli oikein hyvä ja luova paikka. Näyttö on sillä lailla matalalla, että yli voi katsella itään aukeavaa metsämaisemaa. Vasemmalla puolella nousee mäki loivasti ja oikealla virtaa joki hiljaa lumen alla.

Veljeni lähtee tänään kohti kotiaan ja menee jo huomenna töihin. Vaimo tulee illalla toiselle mökille, jolle minäkin siirryn odottelemaan. Olen myös luvannut olla mökkitalkkarina ja siivoojana, joten tämän päivän siivoilen mökkiä rauhallisesti. Eilen kun teimme remonttia ja uudelleen järjesteltiin tätä kämppää, niin samalla teimme myös huolellisen siivouksen. Nyt on mukavaa olla avarammassa ja siistissä mökissä.

Yhtenä päivänä mökin sisällä pörräsi kärpänen. Se viihtyi täällä yli vuorokauden. Oikein tuli paha mieli, kun ikkunan avatessani kärpänen lensi iloisena ulos. Se teki elämänsä pahimman virheen. Parin asteen pakkasessa kärpäsen lento loppuu lyhyeen.

Maanjäristyksiä.

Eilisellä kalaruoka-aterialla lisäkkeenä oli veljeni valmistamaa erinomaista punikkitatti- sipuli- smetana kastiketta.  Erityisen hienoa tässä reseptissä oli se, että smetanan viimeinen käyttöpäivä oli 12.10. 2010. Se oli jäänyt avaamattomana jääkaappiin syksyn metsästyskaudelta. Avasimme purkin ja haistelimme ja maistelimme smetanaa emmekä havainneet siinä mitään vikaa. Eipä sitten muuta kuin kastikkeen joukkoon.  Varsinkin hapanmaitotuotteissa viimeinen myöntipäivä ei ole viimeinen syöntipäivä. Kannattaa vain luottaa omaan maku- ja hajuaistiinsa.
 Jos siis juuri samanlaista ruokaa haluaisi tehdä, niin kannattaa jo laittaa heinäkuun punikkitattisoossia varten smetanat kypsymään.

Tänään on tarkoitus rakentaa toiseen alkoviin pieni hylly, johon tulee tämä tietokone. Eräänlainen kirjoitusnurkkaus. Tällä hetkellä kirjoittelen ruokapöydässä.

Lunta edelleen tupruttelee, mutta säätiedotuksen mukaan sen pitäisi loppua iltapäivällä ja sen jälkeen onkin sitten taas monta päivää aurinkoista. Siis mikäli säätiedotukset pitävät paikkansa. Olemme seuranneet internetin välityksellä Japanin tsunamia ja järkyttävää katsottavaahan se on. Niin paljon on hätää ja surua ilmassa. Kadonneita ihmisiä, orpoja ja lapsensa menettäneitä. Kyllä ihminen on pieni luonnonvoimien edessä. Vaikka kuinka Japani onkin kaikista kehittynein maa mitä tule maanjäristyksiin ja katastrofeihin, niin minkäs teet kun tsunami vyöryy ja vie kokonaisia kyliä mennessään.

Joskus vuosia sitten olimme mökillä täällä, kun yksi suomen suurimmista maanjäristyksistä koetteli tätä paikkakuntaa. Järistyksen keskus oli vain noin 10 kilometrin päässä meistä. Aamulla tuli puhelinsoittoja, että huomasitteko. Ei huomattu mitään. Hirsimökissä vetelimme hirsiä kaikessa rauhassa. Suomen järistyksethän ovat vain pieniä tärähdyksiä verrattuna vaikka japanin vastaaviin. Olikohan tämä kokemamme jotain 3,1 richterin asteikolla. Hirsimökki muuten olisi muutenkin aikalailla hyvä maanjäristyksessä. Hirren vain tärähtelystä menevät tiukemmin kiinni toisiinsa. Muistaakseni Honkarakenteella onkin ollut vuosien mittaan paljon kauppoja Japanin suuntaan.

Kalaruokaa

Kosken suvantopaikassa oli noin 45 senttiä jäätä. Kairasimme kolme reikää ja pilkimme noin kaksi tuntia. Tai oikeammin veli pilkki ja minä lapioin aina lunta pois uusia reikiä varten. En ole oikein koskaan ollut erityisen kova pilkkimies. Kiinnostavaa sinänsä ruuanhankintamuotona, mutta aika tylsän tuntuista varsinkin, jos ei tule mitään. Tässä metsämme läpi virtaavassa joessa on todistettavasti ainakin haukia, ahvenia, särkiä, harria ja tammukkaa. Myös yläjuoksulla olevalla järvellä on ollut järvitaimenta, joten tätä kautta ne on sinne myös nousseet.  Eli hyvä ruokapankki on tuossa 30 metrin päässä.

Kohta alammekin sitten syödä kalaruokaa perunoiden ja punikkitattien ja sipulin kanssa. Kalana on tällä kertaa muikku. Siis koska pilkillä ei tullut mitään, niin vedämme purkista Pieliseltä kalastettua säilykemuikkua.

Pilikille.

Tuisku jatkuu. Kävin äskettäin laavulla ja reitit aukeilla soilla ovat aivan ummessa. Uutta lunta on tullut varmaan 20 senttiä ja tuuli vielä tehostaa maiseman uudelleen muotoilua. Veljeni nimittää minua adhd- erakoksi tai sitten urbaanierakoksi, koska minulla on tämä tietokone ja yhteys netin kautta sekä älypuhelin, jolla katson esimerkiksi telkkariuutisen suunnilleen kerran päivässä. Adhd tulee siitä, että heti kohta herättyäni ryntään metsään ja muutenkin olen vähän levoton. Totta onkin, että en esimerkiksi ole lukenut suunnitelmistani huolimatta vielä edes montaakymmentä sivua. Kirjoittamistakaan en ole tehnyt yhtään lukuunottamatta näitä blogitekstejä. Jotenkin vain tuntuu hyvältä höyrytä tuolla metsässä välillä vesurin kanssa ja välillä ilman. Välillä kelkalla ja välillä ihan vain rauhallisesti kävellen.

Uskon kuitenkin , että jo se että ei ole mitään aikataulua puhdistaa sielua. Päivät etenevät täysin mielihalujen mukaan. Jos on nälkä, niin syödään, jos jano niin juodaan. Nukkua voi silloin kun nukuttaa ja herätä kun uni loppuu. Olen edelleen herännyt joka aamu noin kello seitsemän. Nukkumaan mennään yleensä yhdentoista kahdentoista maissa. Eli hyvät 7 -8 tunnin unet joka ikinen yö.

Juuri tuolta veljeni sängynpohjalta kuului: "Jos menis pilikille." Hyvä idea. Lähdemme siis kokeilemaan onko joen suvantopaikassa jäätä pilkkimistä varten.

Tuumasta toimeksi.

Yhteys maailmaan on poikki.

Yhteys on poikki. Kävin juuri kävelemässä kämppätietä ja ilokseni totesin, että paikka paikoin lunta oli yli puoli metriä. Henkilöautolla eikä maastoautollakaan pääse siitä läpi. Toki puhelinsoitolla saisimme aurausmiehen tien avaamaan, mutta  henkisesti tuntuu uskomattoman hyvältä, kun tie on poikki.

Lumisateelle ei näytä loppua tulevan ja tuuli pitää myös huolta siitä, että eristyksissä pysytään. Spekuloitiin tuossa juuri, että hyvin hengissä säilyisimme useita viikkoja. Esimerkiksi autossa on nyt 75 kiloa linnuille tarkoitettuja kauroja. Emme ole vielä käyneet kokeilemassa saisiko joesta kalaa, mutta todennäköisesti suvantopaikasta voisi tammukkaa, harjusta tai ainakin haukea ja ahventa tullakin.  Ja toisaalta.. Onhan meillä mukana kolme koiraakin.

Suo siellä vetelä täällä.

Veimme eilen puut laavulle ja istuskelimme siellä hetken aikaa luontoa ihaillen. Aivan laavun läheltä oli mennyt Ilves. Veljeni näki kolmen riekon lähtevän ja kaikenlaisia eläintenjälkiä näkyi lumella runsaasti. Oli näätää, kärppää, teertä, ilvestä ja riekkoa. Melkoinen eläintarha tässä meidän ympärillämme. Karhuja nukkuu aivan varmasti tässä muutaman kilometrin säteellä. Vähän jännittää ajatus, että vahingossa ajaa kelkalla karhunpesän yli ja herättää karhun. No todennäköisempää kai on kuitenkin jäädä Mannerheimin tiellä auton alle, kuin ajaa karhunpesään kelkalla.

Palaillessamme mökille näin reitin vasemmalla puolella pienen suon. Suon takana nousi kukkula. Paikka näytti mukavalle ja kerron ruokapöydässä siitä veljelleni. Hän tuntee nämä metsät paljon paremmin kuin minä ja ihmetteli, että mikä ihmeen suo se oikein on. Ruuan jälkeen päätimme mennä katsomaan. Ajoin edellä ja kun tulimme tämän suon laitaan käänsin kelkan uralta kohti suota. Olin juuri hyökkyyttämässä kelkkaa suolle, kun kuulin huudon takaani moottorin pauhun yli. Pysäytin kelkan ja sammutin sen. Käännyin katsomaan, että mitä nyt. Veli sanoi, että se ei ole suo vaan kosken mutka. Koski tekee siinä kohdassa pari jyrkkää mutkaa ja lunta on tuiskuttanut joenuoman täyteen. Jos olisin jatkanut vielä viisi metriä, niin olisin ajanut suoraan koskeen. Todennäköisesti veden päällä ei ole lainkaan jäätä vaan 2-3 metriä paksu puuterilumikansi. Ei siinä olisi henki mennyt, mutta paljon kaivamista olisi ollut tiedossa.

Aamulla seitsemältä herättyäni kävin ulkona.  Tuuli oli aikalailla navakkaa. Menin takaisin köllöttelemään sänkyyn. Nousin puoli yhdeksältä ja katsoin ulos ja siellähän lunta satoi vaakatasossa. Heti tulin hyvälle tuulelle. En ole käynyt katsomassa, mutta olen melkoisen varma, että lumi on tuiskunnut tien tukkoon vähintäänkin parin sadan metrin matkalta kokonaan. Nyt olemme täällä suojassa.

Eläinlääkärissä käydessämme koirasta otettiin verikoe ja päätettiin jatkaa lääkekuuria. Koiralle määrättiin myös ruokavalio, jonka pitäisi vaikuttaa virtsan ph- arvoon ja siten poistaa virtsakiteitä. Eläinlääkärillä ei ollut pienempää säkkiä kuin 20 kiloinen, mutta otin sen, jotta saadaan kuuri alulle. Ongelmana vain on, että koira ei oikein pidä tästä ruuasta. Ruokaa on ollut kupissa eilisestä illasta alkaen ja koirat vuorollaan käyvät nuuhkimassa sitä. Miettivät varmaan, että kyllä se ihan ruualle näyttää, mutta haisee ....

Pakko lähteä kirkolle tänään.

Käpytikka tuossa nokkii pikkulinnuille varattua ruokaa. Aurinko paistaa ja lumisadetta on tulossa. Kohta tehdään rekeen kuorma polttopuita ja viedään ne laavulle. Muuta työsuunnitelmaa ei sitten olekaan. Soitin juuri eläinlääkärille, koska koiran antibioottikuuri ei tunnut purevan. Vieläkin hangelle  jää punainen jälki kun koira kyykistyy. Se tekee sitä myös usein. Muuten koira vaikuttaa pirteältä ja kaikin puolin terveeltä. Ei yhtään huvittaisi lähteä kirkonkylälle täältä metsän keskeltä. Nyt kun kerran on pakko, niin pitää tehdä listaa, ettei tarvitse sitten taas kohta lähteä. Matkaahan sinne on 50 kilometriä. Tuon samalla myös jyviä linnuille.

Viime yönä nukuimme aikalailla huonosti. Tai hyvin aina välillä, mutta jostain syystä kääpiövillakoira muutaman tunnin välein alkoi haukua jotain mitä me emme havainneet. Herätti kuitenkin. Ehkäpä se havaitsi jotain mörköjä, joita meidänkin pitäisi pelätä.

Kuukkeli tuli juuri ja hääti käpytikan pois ruokavarastolta.

Siksi.

Heräsin päiväunilta ja lähdin ulos kävelemään. Otin metsästykoirat mukaan. Menin puron varteen ja keksin, että lapioin kapean kävelysillan puhtaaksi lumesta.Kävelin takaisin pihaan ja otin työkalun mukaan. Lapioidessani kopsautin jään pintaa ja siitä lohkesi noin neliön palanen. Vesi virtaa vuolaasti myös lumen alla. Samalla katsoin kohtaa, josta olemme ajaneet kelkalla yli ja huomaan, että siinä on noin tuuma jäätä ja sitten kovaa lunta kymmenen senttiä. Olemme toki olleet tietoisia, että jää on joessa heikkoa, mutta samalla tietäen myös, että ylityspaikassa on vettä vain 30 senttiä. Jos jää pettää, niin se tietää vain hikisen iltapäivän.

Kun sain sillan lapioitua ja vähän aikaa tuijottelin virtaavaa vettä, niin lähdin koirien kanssa moottorikelkkauraa pitkin kohti itärajaa. Kävelin rajavyöhykkeelle ja siitä jatkoin rajavartioiden linjaa pitkin noin 800 metriä, josta käännyin toiselle moottorikelkkaurallemme kohti mökkitietä. Koirat juoksentelivat ja mietin siinä samalla, että katsookohan venäläinen rajavartija omasta tornistaan kulkuani. Torni on aivan rajan toisella puolella ja siitä on suora näköyhteys kelkkaurallemme. Onpahan hänellä ajankulua tiirailla, että mikähän ukkeli se tuossa kävelee lapio rennosti hartialla. Tulin mökille, mutta en vielä halunnut lopettaa ulkona olemista. Kuunsirppi oli taivaalla ja katselin sitä. Sininen hetki oli jo ohitettu ja kuun lisäksi ei vielä ollut muut taivaankappaleet syttyneet. Otin potkurin ja lähdin takaisin mökkitien korkeammalle kohdalle katsomaan kuuta.  Työnsin potkurin jalakset tienpenkkaan ja istuin alas. Tuijotin kuuta ja etsin tähtiä. Oli aivan hiljaista. Tuijotin vain kapeaa sirppiä ja tiesin miksi minun on niin vaikeaa pysähtyä.

Luotettava kuin sääennustus.

Aamulla katsoimme netistä Forecan säätiedotuksen tälle paikkakunnalle. Pilvista koko päivä. Katsoimme ulos ikkunasta ja aurinko paistoi. Koko päivän on paistanut ohuen pilviverhon läpi. Katsoin juuri veljeäni ja totesin, että hänen naamansa on aivan punainen. Siis päivetyksestä punainen. Istuskelimme suonlaidalla ja mollukka paistoi. Sanoin, että jos säätiedotus ei olisi kertonut totuutta, niin olisin luullut, että aurinko paistaa. Mutta eihän se voi paistaa, kun säätiedotus kertoo toista. Plusasteita on tällä hetkellä 3,6 joka tarkoittaa, että hankikantoa rakentaa luonto. Linnut jo ovat alkaneet kevätlaulannan. Auringon lämpö tuntuu poskissa. Sieltä se kesä tulee. Askel kerrallaan.

Istuskelimme tuossa joen vastarannalla kelkkojen päällä. Veljeni totesi, että tuossa lumikumpareessa on se rankakasa. Sanoin, että voisi ottaa lumet siitä päältä pois jos olisi lapio. Samalla katsoin kelkkaani ja totesin, että lapiohan on mukana. Otin sen ja aloin kaivamaan. Samalla jutusteltiin, että voisihän nämä tästä samalla siirtääkin. Veljeni lähti hakemaan rekeä. Teki siihen jatkotolpat ja tuli takaisin. Niinpä siirsimme koko rankakasan pihaan parilla kuormalla odottamaan jatkotoimenpiteitä. Sehän tässä oma-aikatauluisessa tekemisessä on parasta. Kun ei suunnittele, niin tilanteet vaan vie eteenpäin. rankakasa siirtyi kuin itsestään pihalle odottelemaan seuraavaa siirtoa. Saatetaan pilkkoa ne huomenna tai ensi kesänä tai syksynä. Aivan varma olen vain, että pilkotuksi ne tulee kun sen aika on. Oli muuten mukavan rankkaa nostella niitä puita. Samalla mietti sitä kuinka kuntosalilla nostellaan ihan tyhjiä rautoja ja painoja. Olisi edes joku dynamo niissä kuntolaitteissa.

Keräilytalouden ensimmäinen vaihe siis aloitettu. Lämpöä kerätty talteen. Ainakin lähemmäksi.

Perunat kiehuu ja karjalainpaisti lämpiää. Kaminassa on tuli. Kun ollaan syöty kunnolla suljemme viimeisetkin puhelimet ja otamme kunnon päiväunet. Illalla ohjelmassa! Ei mitään.

Rauhoitu hyvä mies!

Eilen ei sitten tullutkaan kirjoitettua mitään. Eilen aamulla heti auringon noustessa ajelin hiljakseen läpi metsien ja soiden hakemaan tienvarteen jätettyä rekeä. Pakkanen nipisteli kasvoja, kun pieni viima tuli vastaan. Tämän jälkeen otin koirat kyytiin ja lähdin kohti kirkonkylää. Veimme sen hyytyneen kelkan korjattavaksi sinne mistä se on aikanaan hankittukin. Samalla katsottiin josko löytyisi vastaavaa, jossa olisi sähköstartti ja pakki. Löytyihän sellainen. Vuoden vanhempi ja vähän enemmän ajettu. Hieroimme siitä kauppoja jonkun tovin ja kaupan hieronnassa etuna oli se, että samainen myyjä oli myynyt sen edellisenkin, joka nyt siis jätti meidät suolle. Toinen virhe edellisessä kaupassa oli, että hämmästys oli suuri, kun kelkassa ei ollut pakkia laisinkaan. Emme edes tienneet, että sellaisia kelkkoja on enää olemassakaan.

Niinpä käytiin sitten rekisteröimässä ja vakuuttamassa tämä uusi/vanha kelkka ja takaisin tulomatkalla vertailin kelkkojen vakuutuspapereita. Katsoin sitten niiden tehoja ja totesin että tässä uudessa hankinnassa on tehoja yli kaksi kertaa entiseen verrattuna ja että moottori on muutenkin huomattavasti isompi. Melkoisia kelkanostajia, kun mieleenkään ei ollut tullut kysyä moottorin kokoa tai tehoa tai vastaavaa. Me kysyttiin vaan, että onko tässä pakki? Tästä näköjään meinaa tulla moottorikelkkablogi, kun kerron vielä, että koeajossa siinä vehkeessä todella on paljon tehoja ja se kiihtyy aivan älyttömän nopeasti. Tätä kelkkaa ei voi antaa ihan osaamattomien käsiin ollenkaan. Eikä annetakaan.

Haaveilin siis koko alkuvuoden siitä, että istun yksin suonlaidassa ja katselen ja kuuntelen luontoa. Eilen saunassa oikein mietiskelinkin, että mitenkä minä nyt taas niin levoton olenkaan. Eilenkin laavulla istuskelimme, mutta totesin, että maltoin istua ehkä minuutin kun jo piti vaihtaa asentoa ja mennä jotakin raplaamaan. Rauhoitu hyvä mies! Oikeastaan saunassa olen eniten mietiskellyt luukusta tulevan tulen loimussa. No toki tähtitaivasta katselin yhtenä iltana. Kylläpä lumikenkäillessäkin tulee ajateltua.  Eilen illalla kävin ennen nukkumaan menoa huussissa ja silloin vasta huomasin tähtitaivaan ja revontulet. Luulin että on pilvistä. Harmitti hiukan kun missasin hyvät tähdet.

Eilen laittelin pataan karjalanpaistia muhimaan. Sekaan heittelin nauriita, porkkanoita ja sipulia isoina lohkoina. Mustapippuria ja suolaa. En mitään muuta. Täällä on sellainen Erätukun pitokokki pata, joka kypsyttää ruuan hitaasti ja pitää sen lämpimänä. Kun tulemme maastosta, niin puikulapotut tulelle ja aterioimaan. Karjalanpaistia tehdessäni pohdiskelin, että mitenkähän ja milloinka karjalanpiirakkaan on tullut riisi? Käsittääkseni karjalan laulumailla ei riisiä voi viljellä. Piirakathan ovat kai alkuun olleet lanttu-, nauris- ja ehkä ohrapiirakoita, mutta milloinka riisi on syrjäyttänyt nämä kaikki muut?

 Nyt on varhainen aamu ja aurinko paistaa matalalta Venäjän suunnasta.  Mitähän tämä päivä tuo tullessaan?

ps. Vanhin tyttäreni soitti eilen ja kertoi saaneensa vuokrakämpän Helsingistä. Vanhin lapsi siis lentää pestästä pois. Oma elämä alkaa.  Niin ne vuodet vierivät.

Kuinka nostaa humalainen sumopainija sänkyyn?

Yksin mökillä. Olen aivan puhki. Koko päivä telkuttiin suolle jäänyttä kelkkaa rekeen. Ensin yritettiin tehdä kaikki mahdolliset temput kelkan käynnistämiseksi, mutta mikään ei auttanut. Viimeinen tuomio oli kun testasimme tuleeko tulppaan kipinää. Ei tullut.Vaihdettiin tulppiakin, mutta ei vaan sytyttänyt. Tämän noin tunnin uurastuksen jälkeen aloimme sitten siirtosuunnitelmat. Kuvitteleppas yli kaksisataa kiloinen sammunut sumopainija. Hänet pitäisi nostaa sänkyyn. Sen tyyppisestä operaatiosta on kyse kun konerikkoinen kelkka laitetaan pieneen moottorikelkkarekeen. Ratkaisimme asian kaivamalla reki kelkan alle. Sitten erilaisin vipu-, vääntö-, työntö-, nostomenetelmin pikkuhiljaa saatiin tämä painava sumopainija rekeen. Meillä oli siis iso kelkka reessä joka on suunnilleen mittansa lumenpinnan alapuolella. Tästä seurasi erilaisia kaivutoimenpiteitä kiitoradan saamiseksi. Urakka sisälsi runsaasti suunnittelua ja pohdintoja fyysisten ponnistelujen lisäksi. Vaarana on aina myöskin se, että asemat vain huononevat kovista ponnisteluista huolimatta. Viimein sitten reki kelkkoineen nousi lynxillä vetämällä kovalle maalle. Suomalainen vanha pieni sisukas Ilves veti ylös ameriikan ylpeyden joka suomeksi on varmaan arktinen kissa. Edessä oli vielä noin 800 metrin ajo tällä yhdistelmällä auratun metsätien varteen. Vaarana, että koko komeus kupsahtaa nurin jonnekin syvään ojaan. Veljeni ajoi ilman ongelmia reen tien varteen. Hetki sitten kävimme vielä siirtämässä sen auton peräkärryyn, mikä myös oli sekä henkisiä, että fyysisiä ponnistuksia vaativa urakka. Kaikki meni siis hyvin. Totesin velipojalle ajellessamme sieltä pois, että on jännää , olemme työskennelleet koko päivän ja olen väsynyt ja lihakset ovat kipeät. Hetkeäkään ei kuitenkaan ole v...tuttanut. Aurinko on paistanut ja haasteet ovat pitäneet mielen virkeänä. Kertakaikkiaan nautinnollinen päivä.

Olen yksin, koska veljeni lähti viettämään iltaa vaimonsa ja tyttärensä kanssa toiselle mökille. Olen täällä yksin kolmen koiran kanssa. Kaksi bretonia ja yksi kääpiövillakoira. Minulla on myös pieni koirasairaala, koska kaksi koirista on lääkekuurilla. Jäädessäni autosta tuolla ison tien varrella ja kävellessäni vajaan kilometrin siitä tänne kämpilla mietin mitä tekisin. En keksinyt mitään mitä pitäisi tehdä. Olen iloisen tyhjässä tilassa. Kunhan käpsehdin jotakin. Saunaa ja kamiinaa lämmittelen. Syön kun on nälkä. Nukun jos nukuttaa. Nautiskelen.

Sinne jäi kelkka.

Illansuussa siirryin eräkämpälle. Siivosin ensin järvimökin, koska sinne tulee veljeni vaimo, tytär ja tämän ystävätär. Veli on täällä eräkämpällä jakamassa erakkoutta.

Tullessani söin veljeni tekemää teerivatkulia puikulaperunoiden kanssa. Kyllä oli hyvää ja todellista luomu- ja lähiruokaa. Teeri on viime syksynä ammuttu tuosta kilometrin päästä. Perunat on kasvatettu täällä pohjoisessa. Toivottavasti niitä ei kuitenkaan ole ensin kuskattu jonnekin vantaalle, josta ne sitten olisi tuotu tänne paikalliseen S-markettiin. Sellaistakin tapahtuu monen tuotteen kohdalla.

Herkuttelun jälkeen lähdimme kelkoilla tiedustelemaan uusia ensi kaudeksi vuokraamiamme metsästymaita. Samalla myös poljimme uria riistanruuan viemistä varten. Meillä on suolla viisi ruokinta-automaattia eläimiä varten. Kanalinnut eivät niitä viime talvena hirveän hyvin löytäneet, mutta pikkulinnut elivät paratiisissä. Syötettiin heille 600 kiloa jyviä ja porot vielä kaapivat viimeiset. Tarkoitus on ensi viikolla täyttää säiliöt ja parannella jyvien saantia eli viritetään automaatteja.

Pidimme pienen tauon laavulla ja siitä sitten uudempi kelkka, jolla on ollut käynnistymisvaikeuksia lähti yllättäen käyntiin ensimmäisellä vedolla. Ajelin edellä pari sataa metriä ja vilkaisin taaksepäin, minne se veljeni oikein jäi. Kääntyessäni painoin vahingossa sammutusnappia ja kelkka pysähtyi. Nauratti hölmöyteni. Odottelin velipojan saapumista. Hän sanoi, perävalot ei pala. Sanoin, että kelkka sammui. Yritettiin kaikin keinoin saada moottoria käyntiin, mutta yli puolen tunnin yrittämisen jälkeenkään se ei startannut. Sinne jäi. Palataan aamulla yrittämään uudelleen. Ensimmäinen kerta kun kelkka jää maastoon. Onneksi olimme liikenteessä kahden kelkan taktiikalla. On aina puhuttu, että joskus voi käydä näin. Nyt kävi. Maanantaina on pakko viedä laite huoltoon ammattilaisen katsottavaksi. Joillakin keleillä erämaassa on oikeasti todella vaarallista jos sieltä ei pääse pois. Meillä on kyllä mukana lumikengät, mutta silti raskas voi olla taival korveta pois. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Taisin tuossa edellä keksiä uuden verbin. Korveta tarkoittaa korvesta pois tulemista.

Oli jo pimeää saapuessamme kämpille. Veljeni sytytti saunaan tulet ja kohta mennään saunomaan. Vaimo ja tytär lähtivät etelää kohti. Vaimo tulee takaisin ensi viikonloppuna. Sitten jatkamme erakoitumista kahdestaan. Ehkä välillä toinen toisella mökillä. Kieltämättä tämä ensimmäinen viikko ei ole ollut ollenkaan erakkomeininkiä. Olen ollut jopa tosi aktiivinen. Onkohan minulla joku adhd vai miksi ei voi olla ihan paikallaan. Haluaisin kirjoittaa joku päivä blogin jonka otsikko olisi: Tänään en ole tehnyt mitään. Blogin sisältö olisi: Tänään en ole tehnyt mitään. Uskokaa tai älkää. Minulla on jo vähän paniikki, kun enää ei ole jäljellä kuin 26 kokonaista erakkopäivää.

Erakko skimbaamassa

Eilinen päivä oli aikalailla tuulinen. Kävin hakemassa eräkämpältä kypäräni. Tuuli oli tuiskuttanut tien aivan tukkoon korkeimman nyppylän kohdalta. Tuisku on jännä sataneen lumen uudelleenjärjestelijä. Suurimmaksi osaksi tietä ei ollut uutta lunta lainkaan ja tuiskukohdissa paikka paikoin yli puoli metriä.

Miksi hain kypärän kämpältä? Erakko lähti skimbaamaan laskettelukeskukseen. Kuten aikaisemmin kerroin, niin tyttäreni tuli tänne hiihtolomalle. Olemme täällä ollessamme aina viettäneet pari päivää viikosta skimbaamassa. Lapset olivat jo viime vuosina sen verran isoja, että menivät siellä välillä kolmestaan ihan sujuvasti ja vaimoni kanssa usein vedettiin tunturia ympäri murtomaata vedellen. Eilen laskeskelin, että olen lasketellut jo 40 vuotta. Minulla on myös edelleen sellaiset yli kaksi metriä pitkät sukset, jotka ovat vieläpä suorat eikä nykyaikaiset lyhyet curverit. Lasketteluasusteenikaan ei ole ihan viimeisten trendien mukainen, mutta saattaa tulla uudelleen muotiin kymmenen vuoden kuluttua. Ehjä ja puhdashan se on.

Mietimme lähtöämme, koska ulkona oli kova tuuli ja katsoimme, että tunturin huipulla oli välillä 21 metriä sekunnissa olevia puuskia. Päätimme kuitenkin lähteä. Se kannatti. Huipulla oli toki todella pistävä tuuli, mutta koska oli lämminta, niin se ei tuntunut aivan hirveän pahalta kypärä ja kypäränalushattu päässä. Alhaalla laaksossa sensijaan oli todella miellyttävä sää ja ihmiset istuivat terassilla. Aurinko paistoi.

Kävimme munkkikaakaolla eräässä pienessä kahvilassa aurinkoisessa laaksossa. Kaakaota juodessamme vaimoltani alkoi valua kyynelet silmistä. Hän sanoi, että tämä oli niin paljon meidän perheen yhdessäoloa ennen. Täällä on niin paljon muistoja. Niinhän se on. Siellä lasketellessakin välähtää muistista pieniä muistokuvanpätkiä pienestä pojasta, joka kypärä päässä puikkelehti puiden välissä. Totisena odotteli hissiä. Istui hiukset märkänä juomassa lämmintä kaakaota. Hyppäsi pienestä hyppyristä. Pyllähti nurin. Satoja muistoja.

Erakkona hiihtokeskuksessa? Kieltämättä tämä ensimmäinen viikko on mennyt aikalailla sosiaalisena erakkona. Olen ollut yksin vain lumikenkälenkillä tai kelkkaillessa kypäräni sisällä. Vaimoni ja tyttäreni lähtee lauantaina kotia kohti, mutta eilen tuli vanhempi veljeni joka meni eräkämpille ensin. Lauantaina sitten vaihdetaan ja minä menen eräkämpille ja veljeni tulee tänne järvimökille. Hänen vaimonsa ja tyttärensä kavereineen tulee tänne. Kyllä me varmaan yhdessä veljen kanssa  möyryillään metsässä ja tehdään puita laavulle ja muuta vastaavaa. Kuitenkin fiiliksen mukaan ja ilolla. Yritetään olla suunnittelematta mitään liian isoja urakoita etukäteen. Välillä varmaan olen sitten mökillä illat yöt ja aamut yksinäni.

Jokaisen ihmisen sisällä on pieni mopopoika.

Eilen aamulla kun aloin käynnistämään vanhaa Lynx 250 synkroa, niin ensimmäisellä vetäisyllä huomasin, että kaasuvipu meni veltoksi. Tarkastelin sitä ja huomasin, että kaasuvaijeri oli rispaantunut ja kaasu hirtti kiinni. Onneksi kelkka ei käynnistynyt ja onneksi se tapahtui tuossa eikä viiden minuutin päässä maastossa. Kelkkaahan ajetaan umpihangessa aika paljon kaasua käyttäen. Eli nopeutta vaihdellaan ja kelkkaa kallistellaan ohjauksen lisäksi. Kelkka olisi siis saattanut äkkiä rynnätä täysillä puuta päin tai muuten karata käsistä vaarallisesti.

Tarkkailin vaijeria ja totesin, että ei auta muu kuin laittaa kelkka kärryyn ja ajaa kirkolle kelkkakorjaamoon. Mietin vielä, että milläs minä sen saan peräkärryyn kun sinnekin se pitäisi ajaa. Vähän aikaa aprikoituani sanoin ääneen , että perkele. Minähän korjaan sen itse. Kuten aiemmin olen kertonut, niin en ole niin hirveän hyvä ollut noita moottorivehkeitä korjaamaan. Toisaalta en tiedä vaikka olisinkin, en vain ole koskaan ollut mikään moponrassaaja. Niinpä hiukan tutkin miten tämmöinen kaasuvaijeri toimii ja minne se johtaa. Hain työkalut ja aloin töihin. Ensin katsoin, että vaijerissa on varaa ja vedin sitä ulospäin. Kuorin vaijerin kuorta viisi senttiä. Vaijerin kuoren muovin alla on vaijerin suojana erittäin kovaaa ja sitkeää metallia. samalla piti vielä varjella, että ei vahingoita vaijeria. Nyt muuten keksin, että ammattilaiset varmaan katkaisevat kuoren siten, että vaijeri ei ole sisällä. Toisaalta näin toimien minun ei tarvinnut irrottaa sitä moottorin päästä. Kun olin lyhentänyt vaijerin kuorta, napsaisin vaurioituneen vaijerin poikki ja mittasin.

Voi harmi. Olin ollut liian nuuka. Uusi operaatio kuorenlyhennys ja sitten mitta oli sopiva. Sitten tutkailin kuinka vaijeri on kiinnitetty kaasuvipuun ja asensin sen paikalleen. Pienin pieniä lukkoruveja laittelin pakkasessa ja pidin varani, että mitään ei kylmän kohmeisista sormista putoa lumihankeen. Varaosavarastoa ei ollut, joten kaikki piti pitää tallessa.Huomasin, että vaijerin päähän puristetaan normaalisti sellainen holkki. Yritin virittää vanhaa holkkia paikalleen, mutta se ei millään mennyt. Niinpä otin avuksi roudarin teippiä ja viritin vaijerin tulokulman sillä sopivaksi.
Laitoin vielä hiukan suihkutettavaa öljyä vaijeriin ja lirkuttelin sillä hiukan.

Työkalut takaisin pakkiin ja ei muuta kuin maastoon. Täytyy sanoa, että olin aikalailla ylpeä. Monta asiaa näköjään osaa kun alkaa pohtimaan ja kun on pakko. Kyseessä oleva kelkka on muuten vuodelta -89 ja edelleen toimii todella hyvin. Kun keliolosuhteet on vaikeat, niin tällä vanhuksella pääsee liikkumaan paljon paremmin kuin toisella kelkallamme joka on  kyllä kaunis ja ärhäkkä.

Luontoelämyksiä ja draamaa odotushuoneessa.

Tulin tänne järvimökille. Tästä edes kutsun tätä isompaa mökkiä järvimökiksi ja pienempää eräkämpäksi. Lähdin tulemaan tänne pienen väärinymmärryksen vuoksi yhden jälkeen. Tullessa tukkirekka meinasi teilata minut vaikka laitoin vilkun päälle varmaan kilometri ennen ja aloin varovasti jarruttelemaan 400 metriä ennen järvimökin risteystä. Silti tuntui kuin valtavan rekan kuljettaja ei saa pysähtymään ennen kun minä saan hillittyä nopeuden sopivaksi kapean mökkitien 90 asteen käännökseen. Sain heitettyä pakun risteykseen ja silloin rekka humahti ohi. Pysähdyin ja kiroilin. Näytin keskisormeakin, mutta eipä kuljettaja sitä noteerannut. Mihin helvettiin niillä on niin kova kiire. Minne kaikilla on niin hirveä kiire. ... kele.

Olin hiukan äreä jo tullessani ja sitten kun selvisi, että olin ymmärtänyt väärin ja olisin voinut olla vielä helposti kolme neljä tuntia metsässä ja auringonpaisteessa. Ärähtelin vaimolle ja tyttärelle ja painuin päiväunille. Olin juuri vaipumassa nirvanaan, kun puhelin soi. Tytär toi vaimon puhelimen huoneeseen ja minä heräsin kuin karhu joka herätetään kesken talviunien. Jos olin nukkumaan mennessä äreä, niin herätessä olin kun perseeseen ammuttu karhu. Koska kuitenkin olen ikäänkuin omaksunut zen-budhalaisen ajatusmallin, niin minun oli pakko lähteä ulos purkamaan paineita rauhanomaisesti. Otin pienen koiran mukaan ja lähdin lumikengillä kiertämään vastapäistä noin 1,5 kilometriä pitkää saarta.

Aurinko paistoi ja painoin menemään määrätietoisen agressiivisesti. Hymyilin kyllä koiralle joka säntäsi aina niin lujaa kuin pääsi sata metriä. Pysähtyi ja painoi takaisin yhtä lujaa. Saaren taakse päästyäni valitsin keskiselän reitin koska halusin vaeltaa auringonpaisteessa ja saaren puut varjostivat noin 80 metriä rannasta. Marssin hyvällä sykkeellä kohti itää ja yht äkkiä jää pikkuisen notkahti ja totesin, että jäällä on vettä. On muuten ihmeellistä kuinka lumi eristää niin, etttä yli sadan päivän yhtämittainen ja välillä todella kovakaan pakkanen ei saa lumen alla olevaa vettä jäätymään. En vielä varsinaisesti kastellut kengiä vaan vaihdoin suuntaa kohti saaren rantaan. Olin nähnyt siellä moottorikelkkauran ja päätin käyttää sitä hyväkseni.
Muutama sata metriä rantaviivaa seuraten kiinnitin huomiota koiraan, joka alkoi kulkea jaloissani. Se selvästi pelkäsi jotakin. Kohta näinkin uran varressa isohkot jäljet. Susi se ei ollut, mutta joku petoeläin kuitenkin. Ehkä ahma. Koira oli hiukan peloissaan ja jatkoimme matkaa. Ilmeisesti hajujälki haihtui ja koira alkoi reipastua.

Sitten aivan yllättäen noin kymmenen metriä edestämme lähti kiepistä teeri. Olen kulkenut metsässä aika paljon, mutta tämä kokemus oli minulle ensimmäinen. Mikä hienointa, kohta lähti toinen ja sitten kolmas.. Kaiken kaikkiaan teeriä lähti viisi. Siinä katselin moista tapahtumaa silmät pyöreinä. Jos muuten järven selällä lumen alla ei olisi ollut vettä, en olisi vaihtanut reittiä ja nämä luontokokemukset olisi jäänyt kokematta. Teeret olisivat saaneet jatkettua hyvin ansaittuja päiväuniaan. Olivatkohan he yhtä ärtyneitä kuin minä yllätysherätyksen johdosta.  Jännittävää oli myös se että teeret olivat kiepissä jäänpäällä aivan saaren pohjoisrannalla paksussa lumessa. Olen aiemmin ajatellut, että ne ovat metsän reunassa suolla tai aukolla. Linnuista ei muuten näkynyt etukäteen mitään merkkiä lumihangella. Mökille tullessani oli aivan hiestä märkä. Olin kyllä iloinen tästä luonto- ja urheilulenkistä.

Illalla kävimme käyttämässä vanhempaa koiraa eläinlääkärissä. Silmäluomessa oleva patti on kasvanut, joten oli aika antaa lääkärin sitä vilkaista. Odotellessamme sisälle pääsyä odotushuoneeseen ryntäsi mies pieni valkoinen koira sylissään. Hän oli hädissään ja sanoi koiran jääneen lumikasan alle. Koiran suusta tuli verta ja se oli lähes tiedoton. Mies ja koira jatkoivat suoraan lääkärin vastaanottohuoneeseen. Kun käytin meidän koiraa, niin jouduin kulkemaan operaatiohuoneen kautta, jossa koiraa koitettiin harsia kasaan. Iso mies puri nyrkkiä ja oli hädissään. Myös me kaikki odotushuoneessa myötäelimme pienen koiran puolesta. Arvelimme että katolta on pudonnut lunta koiran päälle. Silmäpatin lääkäri puristi pienemmäksi ja koiramme sai sopivat lääkkeet virtsatietulehdukseen. Eiköhän se taas ole vireessä parin päivän päästä. Nyt se lepäilee tavoista poiketen meidän sängyssä.

Juuri äskettäin mokkula petti ja jouduin kirjoittamaan puolet jutusta uudestaan. Olen aina inhonnut uudestaankirjoittamista. Yleensä pamautan nämä ajatusvirtatekniikalla kertalaakista.

Tänään aamupäivällä tein kelkkareittejä. Tiedän että monet lukijat eivät yhtään pidä moottorikelkoista. Kuten ei vaimonikaan. Oikeasti kelkkailu vähenee erakkouden edetessä. Nyt ajellaan reittejä joita pitkin sitten pääsee kulkemaan sekä suksella, että lumikengillä. Täällä on tällä hetkellä puuterilunta noin metri. Se tarkoittaa että myös lumikengillä mennään melkein pohjia myöten. Kuntoilun kannaltahan se on hyvä asia, mutta noin muuten vähän liian raskasta.  Tämä viimeinen pätkä tuntuu vähän selittelyltä. Se johtuu varmaan siitä että se on selittelyä. Tunnustan. Kyllä minä tykkään myös sillä kelkalla liikkumisesta. Ja myös sen kelkan kaivamisesta lumihangesta.

Saunat

Meillä on kotona aivan uusi vanhaan taloon rakennettu sauna. Koko saunaosasto uudistettiin lattiasta kattoon. Oli arkkitehtiä, sisustussuunnittelijaa, LVI asiantuntijaa ja kokeneet rakennusmiehet. Rahaa paloi todella paljon ja velkaakin jäi. Sauna on erittäin hyvä. Siinä ilma tulee sisään ja poistuu koneellisesti. Säätimestä voi käydä vääntämässä virtauksia asteikolla 1-8. Sähkökiukaan lämpötilan voi säätää digitaalisesti asteen tarkkuudella. Viihdyn saunassamme hyvin. Ilman kaljaa 20 minuuttia ja kaljan kanssa puoli tuntia. Normi hyvä sauna siis.

Tulen juuri tämän erakkomökin saunasta. Olin yli tunnin. Välillä kävin alasti katselemassa revontulia. Puita en lisännyt kertaakaan. Saunaan mennessä heitin yhden normihalon ja yhden vähän järeämmän. Happea tulee jostakin venttiilistä ja ovenraosta. (ovi suoraan ulos) Valon saisi sähköisesti, mutta luotin edellämainittuun luukusta hohtavaan valoon. Välillä kastelin itseäni. (suihkulla, joka on löylytilassa) Tässä saunassa ei myöskään ole pesu-, eikä pukuhuonetta. Saunan katto on mukavasti ja epätaloudellisesti viisto. Ikkunan näkymä aukenee kohti ohi virtaavaa koskea.  Ilmaa on riittävästi ja katseellekin on tilaa, mikäli sitä hämärässä kaipaa.

Tässä hiukan vaatimattomammassa ja edullisemmassakin saunassa istuessani mietin, että puusauna on vähän niin kuin akustinen soitin. Vaikka kuinka sähköiset soittimet ovat kehittyneet, niin silti paras musiikki tehdään ja soitetaan edelleen niillä vanhoilla alkuperäisillä vehkeillä. Voisitteko kuvitella, että Pekka Kuusisto olisi voittanut Sibelius viulukilpailun sähköviululla. Stradivariushan se oli. (Olen muuten pitänyt kyseistä soitinta kädessäni) Siis voittoon vanhalla viululla! Pianokilpailujen soittimet ovat aina Steinwayitä. Aito on aina aitoa.

Kuitenkin ihmettelin tuolla puukiukaan lämmössä yhtä asiaa. Miten ihmeessä löylynheiton maaimanmestaruuskilpailut käydään sähkökiukailla. Taitaakin olla amatöörit asialla. Puulöylyssä ei varmastikaan olisi käynyt niin ikävästi kuin nyt kävi. Ainakin jos saunamajuri kävisi itse saunassa puita lisäämässä. Tai ehkä olisikin hyvä jos kilpailijat itse lisäisivät puut. Oikea saunomiskisan pitäisi kestää monta tuntia. Ei kai nyt muutama minuutti kuumassa mitään saunomista ole.

Koska tämä pakina ei sisällä tuotesijoittelua, niin totean, että: Kaikissa kolmessa saunassa on samanmerkkiset kiukaat. Maailmanmestaruuskiukaathan saivat kyseenalaista mainosta aika lailla.
Olisiko uusi mainosslogan: Tappavan kovia löylyjä!

Ps.

Kävin lumikenkäilemässä pimeässä metsässä. Hiukan oli kyllä jännittävä olo. Kuuntelin ensin musiikkia korvalapuista, mutta jotenkin halusin kuulla luonnon ääniä ja mahdollisten salarajanylittäjien kahinat. Äkkiä muuten mielikuvitus lähtee laukkaamaan pimeässä metsässä. En kuitenkaan antanut mielikuvituksen viedä vaan ajattelin, että mikäpä täällä on ollessa. Karhut nukkuu ja sudet pelkää ihmisiä. Olihan minulla myös turvanani pieni virkeä pentukoira. Takaisin kävellessä pilviverho rakoili ja esiin alkoi tulla hienoja vihreitä eläväisiä revontulia. Kun tulin mökille, niin sammutin kaikki valot. Menin terassille ja laitoin musiikkia kuulumaan korvalapuista. Tuijotin taivaalle ja sattumalta Frank Sinatra lauloi My wayn. Vähän naivisti tuli tunne, että kylläpäs osui kohdalleen. Nyt puusauna on valmiiksi lämmin. Jo päivän toinen saunominen. Istun pimeässä saunassa vain luukusta lepattava tuli seuranani. Ihan hyvää seuraahan se onkin. Lämmin ja eloisa.

Katastrofi on vältetty (5)

Tämä korpimökki on aivan Venäjän kainalossa. 600 metriä itään ja olemme suuressa naapurissa. Jos lähden suoraan etelään 12 kilometriä, niin taas tulee raja vastaan. Jos heitän lastun tuohon mökin edessä olevaan puroon, niin alle puolen tunnin se on venäjällä. Puroon nousevat lohet ovat myös viettäneet aikaansa naapurimaan puolella. Jotenkin kuitenkin on mukavaa, että puron vesi virtaa täältä meiltä sinnepäin kuin päinvastoin.

Olen ollut koirien kanssa täällä ilman ihmisseuraa jo 2,5 tuntia. Pakettiautosta nostelin tavaroita liiteriin. Kävin pienellä potkuriajelullakin pikkukoira seuranani. Söin porokeittoa. Illan ohjelmassa on pieni lumikenkälenkki koirien kanssa. Aion kiivetä yhdelle mäelle ja katson miltä siellä Venäjällä näyttää näin maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Veikkaan että aika pimeältä. Lähimpään kaupunkiin taitaa olla sillä puolella 70 kilometriä matkaa.

Tänään päivällä kävimme paistamanssa makkarat laavulla, joka on suon laidassa. Tyttären kanssa ajoimme kelkoilla ja vaimo tuli perästä lumikengillä. Lunta on sen verran paljon, että laavun edessä oleva nuotiopaikka piti kaivaa noin metrin syvyydestä. Tytär onneksi kaivoi ja minun tehtäväni oli sytyttää nuotio kaivon pohjalle. Siltä se ainakin tuntui. Aurinkoisessa säässä luonto on kyllä nyt kauneimmillaan. Kyllähän kesä on kaunis ja mukava, mutta jotenkin silmien kautta tuleva estetiikka tähän aikaan vuodesta aurinkoisena päivänä on aivan mahdottoman hivelevää.

Heti kohta matkaan lähdettyämme sattui vahinko, joka vähän huonommalla tuurilla olisi järjestänyt sairaalamatkan kirkolle. Ajoimme täältä mökiltä 600 metriä rajalle ja pysäytin puron yli menevälle sillalle antaakseni turvallisuusohjeen tyttärelle. Pysäytin sillalle ja nousin pois kelkasta. Yht äkkiä jalkani meni sillasta läpi ja lensin persuuksilleni. Silloin vasta muistin, että silta on tarkoituksella tehty harvaksi, jotta talvella lumi ei kasaudu sen päälle. Silta on rajavartioiden rakentama moottorikelkkasilta. Jalkaan sattui aikalailla ja saunaan mennessä katsoin kuinka siihen oli tullut hyvänlainen sininen patti.  Jos painoni olisi lähtenyt viemään toiseen suuntaan, niin sääriluu olisi saattanut helposti katketa. Mutta kun on tyhmä pää, niin kärsii koko ruumis. Muutenkin äkkisestään sekä lumikenkälenkit, että sekä kelkalla ajo, että käynnistysnarun kiskominen ovat saaneet aikaan sen, että olen aikalailla kipeä lihaksistoltani. Alaselkä on hiukan jumissa ja oikea käsi ei meinaa nousta. Paljon on taas pitkään käyttämättä olleet lihakset päässeet töihin ja näin iltaisin varsinkin ilmoittavat olemassaolostaan.

Potkurilenkillä tyttäreni soitti kotoa ja kiljui puhelimessa. Ajattelin, että olohuoneeseen on tullut hiiriä tai ruskea vesi on täyttänyt koko kellarin. Kun ujelluksen seasta alkoi tulla ymmärrettäviä sanoja, niin hän kertoi saaneensa juuri soiton ja päässeensä hakemaansa työpaikkaan Helsinkiin. Mitäs minä kirjoitinkaan siitä ihmisten kasaantumisesta blogissa -Ihmisiä on kuin muurahaisia- ? Ei vaan olen todella onnellinen hänen puolestaan. Tämä on työpaikka, jossa hän voi olla myös siinä vaiheessa, jos ja kun hän pääsee opiskelemaan. On hyvä että lapset menevät töihin, niin voivat sitten lähettää rahaa erakkoisälle. Eikös se näin mene monissa muissa kulttuureissa?

Isäni juuri soitti ja kertoi Suomen voittaneen kultamitalin. Nyt siis katastrofi on vältetty ja ilmeisesti kansakuntamme on onnellisempi. Hyvä niin. Kyllähän se varmaan niin onkin, että tämä urheiluhullu synkkä kansa tosiaankin saa voimaa urheilusaavutuksista. Siksipä minäkin lopetan tämän kirjallisen harrasteen ja otan sauvat käteen ja menen metsään. Lumikenkäily umpihangessa pitää kyllä saada olympialajiksi. Ehdottomasti.