Eilen illalla oli melkein myrskyksi luokiteltava tuiskukeli. Uutta lunta tuli noin kymmenen senttiä ja tuiskupaikoissa varmaan paljon enemmän. Aamu alkoi aurinkoisena ja nyt vettä tippuu räystäistä. Uusi lumi on vanhan surma sanotaan. Toivon kuitenkin, että tämän päivän suojasää menisi lumikinoksiin pohjia myöten ja tekisi sitten kunnolliset hankiaiset kun pakkanen taas kiristyy. Täällähän on edelleen ollut lähes puuterilunta aivan pohjia myöden. Olisi todella mukavaa, että ennen lähtöä täältä pääsisi hankiaisia pitkin liikkumaan metsikössä. Voisi käydä metsässä paikoissa, joihin nyt ei ole päässyt millään. Hankiaisella kävely on kuin vetten päällä kävelisi. Hieno tunne ja vapaus.
Viime yö oli jotenkin levoton. Koirat pitivät hereillä. Hiiri rapisteli ja oli tunne, että uni oli hyvin pätkittäistä. Seitsämän maissa heräsin säikähtäen jotakin ja huomasin kuinka sydän hakkasi todella pitkään. Suonissa virtasi varmaan huimat määrät adrenaliiniä. Nukkuminen oli mahdotonta. Säikähdyksessä syntyvä adrenaliini on varmasti peräisin luolamiesajoista. Kropppa on täynnä ainetta joka antaa voimaa ja pitää valppautta ja kaikenlaista herkkyyttä yllä. On heti valmiina painiin tiikerin kanssa. Ehkä säikähdin, että hiiri käy kimppuuni ja joudun painiin sen kanssa.
Luen Tommy Hellstenin kirjaa: Pysähdy - Olet jo perillä. Siinä on paljon samoja ajatuksia, joita itse olen mietiskellyt ja edelleen mietin. Yksi oli hauska yhtymäkohta omiin kirjoituksiini parin vuoden takaa. Olin silloin Lofooteilla ja kiipeilin yli 600 metriä korkean vuoren huipulla. Vastaani tuli lauma lampaita. Juttelin heille ja olin kateellinen. Ajattelin, että nuo lampaat ovat varmasti onnellisempia kuin ihmiset keskimäärin. Tommy Helsten kertoi vuonon reunassa tavanneensa onnellisia lehmiä ja miettineensä kuta kuinkin samalla lailla. Lehmät vain käyskentelevät ja syövät herkullista tuoretta ruokaa kauniissa maisemassa. Hellsten myös vetäytyy välillä jonnekin luontoon. Saaristoon, vuorille tai meren rannoille. Mukavaa lukea, kun joku muu on myös on pohtinut näitä elämän kysymyksiä saman suuntaisesti.
Olen myös oivaltanut sen levottomuuteni syyt ja yritän siitä nyt päästä pois. Pyrin koko ajan jotenkin pois tästä hetkestä. Kun nyt istun tässä Järvimökillä kirjoittamassa, niin olen jo kovasti menossa laavulle istumaan. Kun pääsen laavulle istumaan, niin olen kohta hätäisten kahvien jälkeen lähdössä enkä metsään kävelemään. Mökille jotain touhuamaan ja jos ei muuta, niin on pakko lähteä puita hakemaan ja ruokaa laittamaan, saunaa lämmittämään jne.. Aivan hyvin voisin tässä vielä istua hetken ja siemailla kahvia aivan rauhassa. Elää tässä ja nyt, eikä siellä tunnin päässä tulevaisuudessa.
Nyt vaimoni kysyi, että kuinka ison palan otan leipäjuustoa. Leipäjuustoa ja lakkahilloa. Nautinpa sen nyt aivan rauhassa. Ilman kiirettä. Maiskutellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti