tulin tänne eräkämpälle koirien kanssa. Vaimo jäi järvimökille. Tie oli aivan tukossa, mutta ajoin siitä silti läpi. Lunta oli paikka paikoin yli 30 senttiä. Ajattelin, että jos jää kiinni, niin sittenpähän kaivelen. Eihän minulla ole muuta kuin aikaa. Tulin kämpille ja aloin lukea kirjaa. Makailin kaikessa rauhassa ja otinpa päiväunetkin välillä ja taas jatkoin lukemista. Ulkona alkoi paistaa aurinko ja en voinut vastustaa kiusausta lähteä koirien kanssa metsään kävelemään. Otin suomalaisen vastineen viidakkoveitselle eli vesurin mukaani. Repun selkääni ja aurinkolasit päähän. Suuntasin metsään päämääränä reilun kilometrin päässä oleva laavu. Päätin kulkea hitaasti ja nautiskellen. Vesurilla napsin välillä männyistä kuivia alaoksia pois ja välillä joitakin uralla olevia risuja. Koirat juoksentelivat onnellisena metsän tuoksuista villiintyneinä. Kun tulin laavulle, niin otin kamerakännykällä kuvan auringossa kylpevästä suosta ja lähetin veljilleni. Toinen heistä soittikin ja rupateltiin kevään etenemisestä. Hän sanoi, että olen aika sosiaalinen erakko, kun yhteyksiä kuitenkin blogin kautta pitelen. Hänkään ei ollut aikaisemmin tarkoituksella soitellut. Kun olin aikani rauhassa istuskellut (10 min.) , niin lähdin takaisin päin. Päätin kuitenkin vielä kävellä yhden pitkulaisen suon läpi ja sitten takaisin. Aloin tarkkailla tämän suon puita. Näin puuparin, joka oli aivan kuin vanha aviopari. Puut kasvoivat 30 sentin päässä toisistaan. Isommassa puussa oli oksat eteläpuolella ja hiukan pienemmässä pohjoispuolella. Kaksi erillistä puuta, jotka olivat yhdessä kokonaisuus. Löysin myös pariskuntia, joista toinen oli jo keloutunut ja nojasi vielä leskeksi jääneeseen elävään puuhun. Näin katsellen löysin monta tarinaa yhden pienen suon puista. On kuin olisin luonnon taidenäyttelyssä kierrellyt.