tiistai 1. maaliskuuta 2011

Ps.

Kävin lumikenkäilemässä pimeässä metsässä. Hiukan oli kyllä jännittävä olo. Kuuntelin ensin musiikkia korvalapuista, mutta jotenkin halusin kuulla luonnon ääniä ja mahdollisten salarajanylittäjien kahinat. Äkkiä muuten mielikuvitus lähtee laukkaamaan pimeässä metsässä. En kuitenkaan antanut mielikuvituksen viedä vaan ajattelin, että mikäpä täällä on ollessa. Karhut nukkuu ja sudet pelkää ihmisiä. Olihan minulla myös turvanani pieni virkeä pentukoira. Takaisin kävellessä pilviverho rakoili ja esiin alkoi tulla hienoja vihreitä eläväisiä revontulia. Kun tulin mökille, niin sammutin kaikki valot. Menin terassille ja laitoin musiikkia kuulumaan korvalapuista. Tuijotin taivaalle ja sattumalta Frank Sinatra lauloi My wayn. Vähän naivisti tuli tunne, että kylläpäs osui kohdalleen. Nyt puusauna on valmiiksi lämmin. Jo päivän toinen saunominen. Istun pimeässä saunassa vain luukusta lepattava tuli seuranani. Ihan hyvää seuraahan se onkin. Lämmin ja eloisa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti