Tämä korpimökki on aivan Venäjän kainalossa. 600 metriä itään ja olemme suuressa naapurissa. Jos lähden suoraan etelään 12 kilometriä, niin taas tulee raja vastaan. Jos heitän lastun tuohon mökin edessä olevaan puroon, niin alle puolen tunnin se on venäjällä. Puroon nousevat lohet ovat myös viettäneet aikaansa naapurimaan puolella. Jotenkin kuitenkin on mukavaa, että puron vesi virtaa täältä meiltä sinnepäin kuin päinvastoin.
Olen ollut koirien kanssa täällä ilman ihmisseuraa jo 2,5 tuntia. Pakettiautosta nostelin tavaroita liiteriin. Kävin pienellä potkuriajelullakin pikkukoira seuranani. Söin porokeittoa. Illan ohjelmassa on pieni lumikenkälenkki koirien kanssa. Aion kiivetä yhdelle mäelle ja katson miltä siellä Venäjällä näyttää näin maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Veikkaan että aika pimeältä. Lähimpään kaupunkiin taitaa olla sillä puolella 70 kilometriä matkaa.
Tänään päivällä kävimme paistamanssa makkarat laavulla, joka on suon laidassa. Tyttären kanssa ajoimme kelkoilla ja vaimo tuli perästä lumikengillä. Lunta on sen verran paljon, että laavun edessä oleva nuotiopaikka piti kaivaa noin metrin syvyydestä. Tytär onneksi kaivoi ja minun tehtäväni oli sytyttää nuotio kaivon pohjalle. Siltä se ainakin tuntui. Aurinkoisessa säässä luonto on kyllä nyt kauneimmillaan. Kyllähän kesä on kaunis ja mukava, mutta jotenkin silmien kautta tuleva estetiikka tähän aikaan vuodesta aurinkoisena päivänä on aivan mahdottoman hivelevää.
Heti kohta matkaan lähdettyämme sattui vahinko, joka vähän huonommalla tuurilla olisi järjestänyt sairaalamatkan kirkolle. Ajoimme täältä mökiltä 600 metriä rajalle ja pysäytin puron yli menevälle sillalle antaakseni turvallisuusohjeen tyttärelle. Pysäytin sillalle ja nousin pois kelkasta. Yht äkkiä jalkani meni sillasta läpi ja lensin persuuksilleni. Silloin vasta muistin, että silta on tarkoituksella tehty harvaksi, jotta talvella lumi ei kasaudu sen päälle. Silta on rajavartioiden rakentama moottorikelkkasilta. Jalkaan sattui aikalailla ja saunaan mennessä katsoin kuinka siihen oli tullut hyvänlainen sininen patti. Jos painoni olisi lähtenyt viemään toiseen suuntaan, niin sääriluu olisi saattanut helposti katketa. Mutta kun on tyhmä pää, niin kärsii koko ruumis. Muutenkin äkkisestään sekä lumikenkälenkit, että sekä kelkalla ajo, että käynnistysnarun kiskominen ovat saaneet aikaan sen, että olen aikalailla kipeä lihaksistoltani. Alaselkä on hiukan jumissa ja oikea käsi ei meinaa nousta. Paljon on taas pitkään käyttämättä olleet lihakset päässeet töihin ja näin iltaisin varsinkin ilmoittavat olemassaolostaan.
Potkurilenkillä tyttäreni soitti kotoa ja kiljui puhelimessa. Ajattelin, että olohuoneeseen on tullut hiiriä tai ruskea vesi on täyttänyt koko kellarin. Kun ujelluksen seasta alkoi tulla ymmärrettäviä sanoja, niin hän kertoi saaneensa juuri soiton ja päässeensä hakemaansa työpaikkaan Helsinkiin. Mitäs minä kirjoitinkaan siitä ihmisten kasaantumisesta blogissa -Ihmisiä on kuin muurahaisia- ? Ei vaan olen todella onnellinen hänen puolestaan. Tämä on työpaikka, jossa hän voi olla myös siinä vaiheessa, jos ja kun hän pääsee opiskelemaan. On hyvä että lapset menevät töihin, niin voivat sitten lähettää rahaa erakkoisälle. Eikös se näin mene monissa muissa kulttuureissa?
Isäni juuri soitti ja kertoi Suomen voittaneen kultamitalin. Nyt siis katastrofi on vältetty ja ilmeisesti kansakuntamme on onnellisempi. Hyvä niin. Kyllähän se varmaan niin onkin, että tämä urheiluhullu synkkä kansa tosiaankin saa voimaa urheilusaavutuksista. Siksipä minäkin lopetan tämän kirjallisen harrasteen ja otan sauvat käteen ja menen metsään. Lumikenkäily umpihangessa pitää kyllä saada olympialajiksi. Ehdottomasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti