Tulimme juuri vuorenvalloituksesta. Kiipesimme suksilla 470 metriä merenpinnasta kohoavalle vaaralle. Ylös kapuamiseen meni aikaa tunti kymmenen minuuttia, mutta alas tultiin 40 minuutissa.
Aamupäivä vaan oleiltiin vaimon kanssa täällä järvimökillä. Jotenkin puimme työasioita ja muita arkipäivän murheita. Jotenkin ajatukset alkoivat siirtyä alakuloiseen paniikkimielialaan. Puoli väkisin patistin vaimoni tälle hiihtoretkelle. Hänellä ei ole nyt hirveästi hiihtohaluja, koska pari päivää sitten hän hiihti 27 kilometriä yhtä pötköä. Varoittelin ennen reissua, että tänä vuonna et ole niin hyvässä kunnossa kuin yleensä. Hiihtokilometrejä on paljon vähemmän takana kuin normaalisti. No milloinkas se vaimo neuvoja uskoo. Lähti reissuun ja hiihti viimeisen 15 kilometriä takaisin päin, vaikka ei olisi jaksanutkaan. Puhtaasti sisulla. Oli harkinnut myös taksin ottamista ihan tosissaan, mutta mukana oli vain 20 euroa. Nyt hän sitten jäykähkösi on kävellyt pari päivää.
Vuoren valloituksellakaan hän ei ensin näyttänyt mitenkään kovin innokkaalta, mutta takaisin lasketellessa ilme jo alkoi kirkastua ja kun kysyin, että kannattiko lähteä, niin vastaus oli ehdoton kyllä. Useinhan urheilemaan lähteminen on vaikeaa. En muista itse koskaan, että suorituksen jälkeen olisi harmittanut lähteminen. Kynnys lähteä pitää vain ylittää.
Perjantaina ajoimme eräkämpiltä moottorikelkoilla tänne järvimökille ja takaisin. Matkaa kertyi yhteensä 95 kilometriä. Se oli 15 kilometriä enemmän kuin kolmen viikon aikana olen yhteensä ajanut. Siellä erämaassahan ei kilometrejä tule paljonkaan päivittäin, vaan se on sellaisia kilometrin siirtymisiä paikasta toiseen tai tavaroiden siirtokuljetuksia kämpiltä laavulle. Puiden ajoa pari sataa metriä tai vastaavaa. Moottorikelkka on muuten hirveä bensasyöppö. Laskimme, että kelkat syövät noin 30 litraa satasella. Siinä sitä reitillä pörrätessä hiilijalanjälki kasvaa kuin lentokoneessa konsanaan. Reittiä ja matkaa ajaminen ei muuten myöskään ole mitenkään erityisen mukavaa. Toki joskus järvenjäällä päästellessä rinnakkain kahdella kelkalla oli fiilis kuin Easy Rider elokuvassa, mutta silti se tuli nyt kokeiltua. Enemmänkin se on tulevaisuudessa taas sitä metsässä hitaasti mönkimistä. Bensan kulutus on myös oikeasti sekä taloudellinen, että ympäristökysymys.
Vielä viikko tätä lystiä ja sitten vierailu Helsingissä ja sitten taas töihin. Tähän mennessä kokeilu on ollut ihan hyvä, vaikka ei aivan ole kaikilta osiltaan mennyt niin kuin ajattelin. Vieläkin pitää pystyä rauhoittamaan enemmän tekemistä. Lukea enemmän ja myös kirjoittaa enemmän. Onko se sitten suorittamista en tiedä. Jatkan tätä kyllä syksyllä. Varmasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti