Eilen aamulla kun aloin käynnistämään vanhaa Lynx 250 synkroa, niin ensimmäisellä vetäisyllä huomasin, että kaasuvipu meni veltoksi. Tarkastelin sitä ja huomasin, että kaasuvaijeri oli rispaantunut ja kaasu hirtti kiinni. Onneksi kelkka ei käynnistynyt ja onneksi se tapahtui tuossa eikä viiden minuutin päässä maastossa. Kelkkaahan ajetaan umpihangessa aika paljon kaasua käyttäen. Eli nopeutta vaihdellaan ja kelkkaa kallistellaan ohjauksen lisäksi. Kelkka olisi siis saattanut äkkiä rynnätä täysillä puuta päin tai muuten karata käsistä vaarallisesti.
Tarkkailin vaijeria ja totesin, että ei auta muu kuin laittaa kelkka kärryyn ja ajaa kirkolle kelkkakorjaamoon. Mietin vielä, että milläs minä sen saan peräkärryyn kun sinnekin se pitäisi ajaa. Vähän aikaa aprikoituani sanoin ääneen , että perkele. Minähän korjaan sen itse. Kuten aiemmin olen kertonut, niin en ole niin hirveän hyvä ollut noita moottorivehkeitä korjaamaan. Toisaalta en tiedä vaikka olisinkin, en vain ole koskaan ollut mikään moponrassaaja. Niinpä hiukan tutkin miten tämmöinen kaasuvaijeri toimii ja minne se johtaa. Hain työkalut ja aloin töihin. Ensin katsoin, että vaijerissa on varaa ja vedin sitä ulospäin. Kuorin vaijerin kuorta viisi senttiä. Vaijerin kuoren muovin alla on vaijerin suojana erittäin kovaaa ja sitkeää metallia. samalla piti vielä varjella, että ei vahingoita vaijeria. Nyt muuten keksin, että ammattilaiset varmaan katkaisevat kuoren siten, että vaijeri ei ole sisällä. Toisaalta näin toimien minun ei tarvinnut irrottaa sitä moottorin päästä. Kun olin lyhentänyt vaijerin kuorta, napsaisin vaurioituneen vaijerin poikki ja mittasin.
Voi harmi. Olin ollut liian nuuka. Uusi operaatio kuorenlyhennys ja sitten mitta oli sopiva. Sitten tutkailin kuinka vaijeri on kiinnitetty kaasuvipuun ja asensin sen paikalleen. Pienin pieniä lukkoruveja laittelin pakkasessa ja pidin varani, että mitään ei kylmän kohmeisista sormista putoa lumihankeen. Varaosavarastoa ei ollut, joten kaikki piti pitää tallessa.Huomasin, että vaijerin päähän puristetaan normaalisti sellainen holkki. Yritin virittää vanhaa holkkia paikalleen, mutta se ei millään mennyt. Niinpä otin avuksi roudarin teippiä ja viritin vaijerin tulokulman sillä sopivaksi.
Laitoin vielä hiukan suihkutettavaa öljyä vaijeriin ja lirkuttelin sillä hiukan.
Työkalut takaisin pakkiin ja ei muuta kuin maastoon. Täytyy sanoa, että olin aikalailla ylpeä. Monta asiaa näköjään osaa kun alkaa pohtimaan ja kun on pakko. Kyseessä oleva kelkka on muuten vuodelta -89 ja edelleen toimii todella hyvin. Kun keliolosuhteet on vaikeat, niin tällä vanhuksella pääsee liikkumaan paljon paremmin kuin toisella kelkallamme joka on kyllä kaunis ja ärhäkkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti