Heräsin päiväunilta ja lähdin ulos kävelemään. Otin metsästykoirat mukaan. Menin puron varteen ja keksin, että lapioin kapean kävelysillan puhtaaksi lumesta.Kävelin takaisin pihaan ja otin työkalun mukaan. Lapioidessani kopsautin jään pintaa ja siitä lohkesi noin neliön palanen. Vesi virtaa vuolaasti myös lumen alla. Samalla katsoin kohtaa, josta olemme ajaneet kelkalla yli ja huomaan, että siinä on noin tuuma jäätä ja sitten kovaa lunta kymmenen senttiä. Olemme toki olleet tietoisia, että jää on joessa heikkoa, mutta samalla tietäen myös, että ylityspaikassa on vettä vain 30 senttiä. Jos jää pettää, niin se tietää vain hikisen iltapäivän.
Kun sain sillan lapioitua ja vähän aikaa tuijottelin virtaavaa vettä, niin lähdin koirien kanssa moottorikelkkauraa pitkin kohti itärajaa. Kävelin rajavyöhykkeelle ja siitä jatkoin rajavartioiden linjaa pitkin noin 800 metriä, josta käännyin toiselle moottorikelkkaurallemme kohti mökkitietä. Koirat juoksentelivat ja mietin siinä samalla, että katsookohan venäläinen rajavartija omasta tornistaan kulkuani. Torni on aivan rajan toisella puolella ja siitä on suora näköyhteys kelkkaurallemme. Onpahan hänellä ajankulua tiirailla, että mikähän ukkeli se tuossa kävelee lapio rennosti hartialla. Tulin mökille, mutta en vielä halunnut lopettaa ulkona olemista. Kuunsirppi oli taivaalla ja katselin sitä. Sininen hetki oli jo ohitettu ja kuun lisäksi ei vielä ollut muut taivaankappaleet syttyneet. Otin potkurin ja lähdin takaisin mökkitien korkeammalle kohdalle katsomaan kuuta. Työnsin potkurin jalakset tienpenkkaan ja istuin alas. Tuijotin kuuta ja etsin tähtiä. Oli aivan hiljaista. Tuijotin vain kapeaa sirppiä ja tiesin miksi minun on niin vaikeaa pysähtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti